The Cult: Under The Midnight Sun

Black Hill Records

The Cultin yhdettätoista albumia saatiin odottaa lopulta kuusi pitkää vuotta, mikä on toiseksi pisin pitkäsoittojen väli yhtyeen pitkässä historiassa. Viisitoista vuotta sitten bändin vokalisti Ian Astbury uhosi jo Born Into This -pitkäsoiton jäävän bändin viimeiseksi, mutta Under The Midnight Sun on jo kolmas albumi tuon jälkeen, eikä loppua ole näkyvissä.

Kuluneiden puolentoista vuosikymmenen aikana The Cult on pysytellyt tyylillisesti pitkälti samoilla linjoilla, eli tummasävyistä hard rockia ja tuhtia rytmiä ilman pikakaistakaahailua. Albumin otsikko sai innoituksensa Suomen yöttömästä yöstä jokunen vuosi sitten, jolloin ihminen voi kirjaimellisesti ihailla keskiyön aurinkoa. Tuottaja Tom Dalgetyn tehtävänä olikin vaalia öistä soundia, joka on kuitenkin kaikkea muuta kuin unelias tai musta.

Albumin onneksi saattoi koitua pandemian pysäyttämä maailma, minkä takia Astbury ja kitaristi Billy Duffy saattoivat keskittyä täysin seuraavan albumin materiaaliin. Yhdennellätoista kiekollaan The Cult kuulostaakin ilahduttavan raikkaalta, voimakkaalta ja visionääriseltä. Sinkkuraidoista tarttuvampi, eli Give Me Mercy, on selvä kärkibiisi, mutta ei suinkaan ainut riemun aihe.

Monien klassisten rock-levyjen tapaan materiaali on karsittu 35 minuutin mittaan, eikä kahdeksassa siivussa ole ainuttakaan ilmiselvää hutia. Ankkuriksi sijoitettu nimibiisi ottaa mukaan jopa sinfonisia elementtejä, mutta vain mausteena sekä rikasteena. Toinen hiljaisempi hetki koetaan, kun ainoana numerona kuuden minuutin rajan rikkova Knife Through Butterfly Heart liihottelee aikansa.

Sovitusten herkkyys ja nyanssien väkevä voima kohottavat puolihitaan kudelman painoarvoa kummasti, mistä bändin voimakaksikolle tulee nostaa hattua korkealle. Ei ole helppoa uudistua ties kuinka monetta kertaa, menettämättä kuitenkaan mitään olennaista persoonallisesta soundista, mutta The Cult ei olekaan mikä tahansa yhtye.