Camilla Bäckman: Give Me a Moment

Omakustanne

Laulaja/lauluntekijä Camilla Bäckman loi ison osan debyyttialbuminsa materiaalista 10-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, kiertäessään Pohjois-Amerikkaa Cirque du Soleil -sirkuksen Volta-esityksen laulusolistina ja viulistina. Samalla luonnollisesti niin musiikillinen kokemus kuin näkemyskin karttuivat, mikä myös kuuluu tällä levyllä.

Ainakin suurilta osin ennen pandemiaa sävelletty folkpop-materiaali äänitettiin Nashvillessa, kunnes maailma sulkeutui ja oli siirryttävä Suomeen sekä etäyhteyksien pariin. Pala jos toinenkin Amerikkaa on kuitenkin tarttunut mukaan, enkä sano tätä lainkaan syyttävästi tahi moittivasti. Bäckmanin hiljaisempaa puolta suosivassa folkissa soi americana, popissa voi aistia suuren maailman Atlantin takaiset tuulet ja esimerkiksi There For You, jolla kuullaan myös Darius Anthony Harperia, osuu täsmälleen kohteeseensa. Mikä on suomalaista, mikä amerikkalaista – musiikki häivyttää jälleen kerran rajat näkymättömiin.

Tänä vuonna albumilta on lohkottu jo kolme ennakkosinkkua, joista etenkin upea nimiraita Give Me a Moment saattaa sielukkuudellaan puristaa kyyneleen silmäkulmaan. Rauhallisempia tunnelmia ja balladeista tuttuja rakenteita suosiva Bäckman tekee rohkeimman liikkeensä kuitenkin vasta ankkuriraidalla, kun Maija Kauhasen kantele antaa tukea Sä oot mun koti -kappaleella. Albumin ainoa suomenkielinen biisi on hiljainen laulu suoraan sydämestä, rakkauden, kiintymyksen ja arvostuksen julistus, joka pysäyttää kiireellisen maailman huminan keskellä. Jotain kertoo jo se, että siivu on valittu sinkuksi.

Give Me a Moment on kattaukseltaan rikas levy, jonka ääressä jouduin jo pohtimaan, että onko kokonaisuus kenties liiankin hajallaan. Muodot vaihtelevat americanan, folkin, folkpopin ja balladien ottaessa vuorollaan vetojuhdan roolia, mutta kaikkea yhdistää Bäckmanin tapa säveltää, laulaa ja kertoa tarinoitaan. Lisäksi kaikkia raitoja sitoo yhteen tarina paikkaansa etsivästä ja vanhoja kysymyksiä kysyvästä sielusta.

Lopputulemana todettakoon, että tämä on hieno levy, useammallakin eri tasolla. Alussa Intro(spection) johdattaa kuulijan oikeaan tunnelmaan, puolivälin jälkeen instrumentaalivälisoitto Intermission on myös hiljaisempi hetki kohdallaan. Tunteet ovat suuria ilman kivitalon kokoisia äänivalleja, ja albumilta olisi helppoa nostaa vielä parikin potentiaalista sinkkua. Melkoinen esikoinen siis.