Bret McKenzie: Songs Without Jokes

Sub Pop

Koomikon suurin haaste saattaa olla se, kun pitäisi kertoa välillä jotain ilman ha-ha-hauskuutusta. Bret McKenzie on armoitettu komediabiisien luoja ja herra on niittänyt kiitosta & kunniaa korkeimmilla mahdollisilla tasoilla, etenkin Pohjois-Amerikan markkinoilla. Nyt McKenzie on kuitenkin julkaissut levyn, joka ei nojaa vitseihin, eikä sen tarkoitus ole naurattaa ainakaan verbaalisella ilotulituksella.

Erittäin tarkan ja kuvaavan otsikon itselleen saanut Songs Without Jokes on siis ’pelkkä levy’, albumillinen amerikkalaista poprockia, jonka allekirjoittanut sijoittaa päässään etenkin 70- ja 80-luvuille. Mies laulaa, piano soi ja sähkökitarakin irrottelee, mutta kaikki on silti siivon siistiä. Emme siis revittele nuoren Bruce Springsteenin hengessä, vaikka hänen tekemisiään selvästi arvostetaan, eikä Elton Johnin boogie-vaihdetta tai mahtiballadeja kuulla. Vaikka lähelle kyllä käsi sydämellä osutaan, ja taatusti tarkoituksella.

McKenzie on melodiasäveltäjä, joka ei oikein tunnu tietävän mitä tehdä riffeillä ja isoilla orkestraatioilla, mutta sätkii silti parhaansa mukaan. Nämä ovat sydämestään pieniä, melodisia ja lämmössä menestyviä poprock-siivuja, joiden soundimaailma on hioutunut suurten artistien ja bändien vaikutuksesta. Yhdessä vaiheessa Dire Straits saattaisi olla studiossa, seuraavassa hetkessä Kansas puskee itseään läpi, mutta McKenzien ansioksi on laskettava lankojen käsissä pitäminen edes jotenkin.

Entä olisivatko nämä biisit parantuneet vitsien voimalla? Luultavimmin, koska mainiosti pohjustetuissa kohdissa ei nyt kuullakaan meheviä heittoja, eikä säästöliekillä loimottava yhtye saa tilaisuutta näyttää taitojaan, he kun ovat vain töissä McKenziellä.