Puiset heilat: Tulevat menevät

Mydog Records / Linnaea et Mimosa

Alussa epäilin, josko tulin laittaneeksi väärän levyn soittimeen. Siis mitä ihmeen grunge/indie mättöä tämä nyt on, koska Puiset heilat -yhtyehän soittaa folkahtavampaa poppia. Onhan historiassa, kuten vajaan kolmen vuoden takaisessa Kuu paistaa risukasaan -pitkäsoitossa toki rosoaan, mutta ei ihan tällaisissa määrissä. Oli se silti oikea levy soittimessa ja kyllähän koronakurimuksessa syntynyt yhtyeen itsensä mukaan nimetty EP-levy jo osoitti pehmeämpien hanskojen jääneen eteisen hyllylle.

Enkä minä mitään supersilkkistä otetta edes kaipaa, kun Menneet tulevat päivittää Seattlen soundia uuteen aikaan ja sinkku- sekä ankkuriraita Suu & silmä kolistelee ylle kiukkuisen kauniin alasinpilven lailla. Maailma on jatkuvassa kierrossa, kaiken kuuluukin kulkea eteenpäin ja tällä erää kiertorata on saattanut meidät nykyiseen pisteeseen. Eikä tässä kuljeta taaksepäin, vaikka aiemmat pisteet saattavatkin jossain kohdin olla hieman eri asennoissa nykyisiin verrattuna.

Sähkökitarasta on löydetty säröistä soundia, puhtaita palasia ja aika monta simppelin toimivaa pikkuihmettä, joista on kasattu uusia biisejä. Joutomaailma saattaa jatkua hivenen liian pitkään Sonic Youth -päätöskakofonioineen, mutta samalla olennainen kyllä välittyy ja vinyylilevyllä (jos sellainen sattuisi olemaan) tämä olisi täydellinen A-puolen päätös.

Puiset heilat vuosimallia 2022 onkin monta astetta rankempi tapaus. Tämä puu on joustostaan huolimatta vähintäänkin tiuhaa tammea ja heilat eivät kaadu kuin keilat satunnaisen keilapallon edestä, vaan puristavat piukemmin sopivista paikoista. Kovuus ja rosoisuus palvelevat kuitenkin isompaa kuvaa, jossa melodisuus on sittenkin se toimintaa ohjaavin ja määrittävin tekijä. Tiu’ut tiu’ut jylisee ja Apea katu kapea voi jopa vilkaista puolihuolimattomasti olkansa yli menneeseen.

Tulevat menevät ottaa siis menneen ja tulevan, mutta ei sotke niitä liiaksi toisiinsa. Ja tietysti tulevaisuus on voitolla, koska olemme kaikki lineaarisia olentoja.