Musta Toteemi: Pulssi

Hiisi Productions

Musta Toteemi ansaitsee jo silkasta sinnikkyydestään syvimmän mahdollisen kumarruksen, tämä fakta on hyvä todeta heti alkajaisiksi. Marginaalin marginaalissa operoiva ambient duo näet tekee omaa juttuaan vailla kompromissien painolasteja. Alusta saakka Toni Kandelin ja V-M Äijälä ovat tähdänneet hypnoottiseen soundiin, ääniaaltojen tuolle puolen tähyävään noiseen ja johonkin, jota tavataan kutsua näinä päivinä dark ambientiksi. Pulssi on tuon linjan selkeä, looginen ja haastava uusin karttapiste, joka vie kaksikon ilmaisua ja äänimaailmaan jälleen kerran askeleen, tai kaksi, pidemmälle.

Pulssi on tupla-albumi, jonka kummallakin levyllä on yksi kappale. Kappaleiden nimet ovat oletettavasti Pulssi, ilman mitään osa ykkösiä tai kakkosia, kaikki on yhtä. Toinen puolisko tai kammio nojaa enemmän rytmiin toisen upotessa särinöiden ja suhinoiden sfääreihin enemmän. Kantava idea ja ydin on mielestäni kuitenkin juuri pulssi, elämän mahdollistava liike ja voima.

Kokonaisuus on omistettu Jukka Ruohomäen (1947–2022) muistolle ja Musta Toteemi tekee toden totta kunniaa suomalaisen elektronisen musiikin pioneerille. Ruohomäki oli luomassa uusia maailmoita 70-luvun alussa ja hän pysyi aktiivisena aina 00-luvun lopulle saakka. Onpa herran luoma myös Tv-uutisten klassinen tunnari aikain takaa, jonka senkin löytää yhä verkon uumenista.

Liekö Ruohomäen teosten vaikutusta vai mitä, mutta nyt terävimmät piikit ja syvimmät kuilut puuttuvat noiseambientin rakenteista. Pulssi on monin tavoin rauhallisempi, seesteisempi ja kiireettömämpi kuin monet muut kaksikon julkaisut, mikä ei kuitenkaan tarkoita millään tavoin vähäisempää voimaa, latausta tai energiaa. Suurin osa äänistä on rytmiin kiinnitettyä, onhan teoksen nimi Pulssi, mutta ne pienen pienet lisät, sävyt ja varjot ovat lopulta vähintäänkin toinen puoli kokonaisuudesta.

Pulssi on sykemäisen rauhallinen, kaksiosainen ja tavallaan rauhoittavakin, tai ainakin itse huomasin vajoavani toistuvasti rytmin syvyyksiin ja hukkaavani minuutteja ns. normaalissa maailmassa. Pulssi sykkii, se jatkuu ja jatkuu ja jatkuu, mutta myös muuntuu alati. Yhdessä hetkessä seuraava pieni sivuääni tulee mukaan, toinen ääni haipuu pois, muokatut ihmis(?)äänet tulevat ja menevät, aivan kuin syvän korven takaa kuultu kuoro, tai hangen alta supiseva poppamies.

Pulssi on outo teos, jopa Musta Toteemi -mittapuulla tarkasteltuna. Teosmaisuus on kaikkialla, rajoittamatta tai sulkematta kuitenkaan ainuttakaan vaihtoehtoa tai näkymää. Se ei varsinaisesti sulje ainuttakaan kaarta tai saavuta mitään näennäistä tavoitetta tunnissa ja kolmessa vartissa, mutta nyt pelataankin ihan toisilla säännöillä kuin valtavirran äärellä.

Pulssi ei ala tai pääty mihinkään, vaan vain alati on – kuulija kuulee äänet, hän tuntee mitä ikinä tunteekaan, ja tuo näin teokseen oman näkökulmansa sekä osansa. Tämä on taidetta ilman tarpeetonta taiteellisuutta, ambientin ja elektronisen säröääntelyn riemua ilman suuria suuntaviittoja. Eli toisin sanoen: hieno ja ansiokas kunnianosoitus edesmenneelle Ruohomäelle.