Project Vainiolla: Waves of Inner Peace

Slow Tone Collages

Waves of Inner Peace on neljäs Project Vainiolla-nimen alla ilmestynyt pitkäsoitto. Tittelin taakse kätkeytyy säveltäjä / multi-instrumentalisti Kalle Vainio. Hän liikkuu musiikillisissa toimissaan muutaman askeleen verran arkitodellisuuden ulkopuolella, takertuen pieniin ohimeneviin hetkiin pysähtyäkseen kuuntelemaan, mitä ne kertovat. Enimmäkseen elektronisin instrumentein tuotettu säveltaide juontaa juurensa inhimilliseen kosketukseen – luonnolliseen tilaan, jossa yksikään toistuvalta tuntuva hetki ei ole toisensa kopio vaan aina jotain uniikkia.

Waves of Inner Peace koostuu voittopuoleisesti nauhaluupeista, joita manipuloimalla Vainio on koonnut kaksi toisistaan merkittävästi eroavaa teosta: valoisan ja hämärän puolen. Muiden muassa eklektisemmän laidan syntetisaattoreiden, jousiorkesterin, Vainion tavaramerkkisoittimen preparoidun pianon sekä viisikielisen kanteleen sointia sisältävä kokonaisuus on huolellisesti rakennettu, ja tyyliltään voimakkaan visuaalinen. Siinä mielessä rakennustekniikan ja soitinten luettelu onkin silkkaa estetiikkaa. Sanoituksista, kertosäkeistä ynnä muista konventioista riisutun kuunteluelämyksen arvo on täysin kuulijan oman mielikuvituksen varassa, ellei sitten juuri se estetiikan pohdinta satu olemaan koko kuuntelemisen suola.

Kokonaisuuden valoisampi puoli on muutoksissaan ja liikahduksissaan niin pienimuotoinen, että sen varaan teoksen puolikkaan laskeminen on ensimmäisillä pyörityksillä vain vaivoin perusteltua. Kärsivällinen kuuntelu palkitsee, kuten laadukkaan ambientin saralla sopii toivoakin, ja kappale avaa pikkuruiset nyanssinsa äärimmäisen pienin erin.

Miltei seisahtunut tunnelma osoittautuu myös draaman kaaren puolesta perustelluksi, sillä kokonaisuuden hämärämpi puoli ei niinkään hivele. Suunnattomien modulaaripilvien keskelle hitaalla määrätietoisuudella sukeltava, surumielisen kaunis ja miltei noisen piirteillä uhkaileva upotus hyötyy huomattavasti pikkuruisesta vastinkappaleestaan. Kumpaakin tarvitaan.

Albumi läpäisee myös kaiken ambientin perustavanlaatuisimman testin: käyttäisitkö tätä musiikkia työpaikan tykypäivän loppurentoutuksessa? Oikea vastaus tähän on ”en missään tapauksessa”, ja sen asianmukainen jatke ”tämä pitäisi kuulla livenä valtavan PA:n läpi”.