Severi Nokela: Odotella

Omakustanne

Severi Nokela on kotimainen ambient-artisti. Odotella on hänen esikoisjulkaisunsa, jonka seitsemän raitaa eivät kellota edes 25 minuuttia. Teknisesti Odotella ei siis ole albumi, mutta sen viipyilevän rakenteen ja kypsyyden ansiosta kokonaisuus täyttää useampia pitkäsoiton kuin pienjulkaisun tunnusmerkkejä.

Vaikeasti määriteltävillä ambientin, elektronisen musiikin ja erilaisten wave-johdannaisten linjoilla liikkuvat kappaleet ovat instrumentaaleja. Ne kertovat otsikon mukaisesti odottelusta, äärimmäisen hitaaksi käyneestä liikkeestä, jossa ei kuitenkaan ole varsinaisesti pysähtyneisyyttä. Metallijääluistelua voisi jopa kutsua dynaamiseksi raidaksi, jonka brianenomaiset kosketinleikittelyt saavat ainakin allekirjoittaneen ajatukset karkaamaan kirkkaisiin päiviin ja huolettomiin hetkiin.

Positiivisuus ja lämpö ovatkin mielestäni Nokelan tärkeimpiä valttikortteja ja kun Senni (paksu kissa) ryhtyy askeltamaan painavammalla rytmillä, on mahdottoman helppoa todeta Kraftwerkin käännähtäneen myös näillä seuduin. Asemalta asemalle matkataan kuitenkin ilman kovia rumpuja, tai muitakaan terävämpiä elementtejä, joten nokelamaisen maailman järjestys on rauhallisuutta suosivassa hengessään omanlaisensa.

Alkuun sijoitettu Eleanor-sei lienee joukon modernein numero, jonka elokuvamaisissa äänimaisemoinneissa Nokela osaa noukkia sopivan määrän ärsykkeitä ja pisteleviä soundeja. Tavallaan avaus on myös testi ja koe, jonka takana odottavat rauhaisammat ajat, mutta joka samalla antaa koko teokselle ja kappalejoukolle tietynlaisen värähtelytason.

Odotella pelaa hurjan vähillä aineksilla, eikä mielenkiinto tahdo ihan jokaista kolmesta Tauko -raidasta kestää. Silti samaan hengenvetoon on todettava, että Nokelan melankoliset rakennelmat saavat jonkin liikkumaan vasemmalla ja se on aina lupaava merkki esikoisella.