Liam Gallagher: C'mon You Know

Lapsikuoro on rock-musiikin kliseistä hirvittävimpiä. Kyseisen soittimen toimimaan saaneet kappaleet voidaan laskea melkein yhden käden sormilla, vaikka esimerkkejä yrityksistä riittää enemmän kuin kukaan haluaisi edes tietää. Pink Floydin Another Brick in the Wall Pt. 2 on kenties onnistunein, mutta siinä kuoron rooli on ikään kuin kirjoitettu tarinaan, vaikka olikin tuottaja Bob Ezrinin lisäys. Toinen huippuveto on Rolling Stonesin You Can't Always Get What You Want, joskin se kuoro taisi koostua aikuisista.

Samanlaista klassikkoa Liam Gallagherin kolmannen sooloalbumin avausraidasta ei tietenkään tule, mutta onnistuneiden kuorovetojen listalle se kuuluu. Täysillä sisään -asenteesta tunnettu rockartisti onnistuu hätkähdyttämään jo kättelyssä, sillä More Power on tosiaan jotain muuta kuin hänen levynsä ensiminuuteilta odottaisi. Eikä tämä kuvaus tee sille oikeutta, sillä kappale onnistuu kuin ihmeen kaupalla välttämään siirappisuuden karikot.

Jos alku on näin odottamaton, mitä muuta on luvassa? Melko pian käy selväksi, että angloamerikkalaisen pop-musiikin maaperässä rouhitaan tosiaan eri tavalla kuin aiemmilla Gallagherin soololevyillä. Voimaballadien ja tutusti jyskyttävän höyryveturirockin sekaan on ujutettu esimerkiksi Bo Diddley -viboja (World's in Need) ja psykedeelinen barokkipop Moscow Rules lähenee Liam-mittapuulla jo taideteosta.

Viimeistään ykkössinkkua Everything’s Electric kuunnellessa on selvää, että Gallagher on antanut luvan studiotyön suomille mahdollisuuksille. Kertosäe on leikattu pirun onnistuneesti eri otoista ja Dave Grohlin tukeva biitti nostaa kappaleen koko musiikkivuoden suosikkieni joukkoon. Laulusuoritus tässä ja muissakin kappaleissa on valeltu sellaisella itseluottamuksella, jota harvoin kuulee.

Edellisen Why Me? Why Not -albumin jälkeen on palattu hieman kummalliselta tuntuvaan tummaan ja vähäeleiseen soundiin, joka oli läsnä jo Gallagherin ensimmäisellä sooloalbumilla As You Were (2017). Ikään kuin tuottajat eivät täysin ymmärtäisi, kuinka laajaa palettia Gallagherin äänen ja asenteen ympärille voisi rakentaa. C'mon You Know voisi olla isoimmillaan paljon isompaa ja herkimmillään vielä herkempää. Kolikon tärkeämpänä puolena on kuitenkin se, että Gallagherin kolmas soololevy on ensimmäinen ilman selkeitä täyteraitoja. Se tekee albumista maukkaan kuuntelukokemuksen.