Kuriiri: Valkeanainen

Samsara Records

Kuriirin historia ulottuu loppuvuoteen 2017, jolloin Juha Huovilainen oli suunnittelemassa sooloprojektia ja tutustui Tytti-Marjukka Metsänheleen. Ajatukset progehtavan musiikin saralla tuntuivat sopivan yksiin siinä määrin, että yhteistyö sai alkunsa. Vuoden 2020 debyyttialbumi Urheat Muurit olikin Huovilaisen sävellysten ja Metsänheleen tekstien nivoutuma, ja nyt sille on saatu jatkoa.

En ole tähän mennessä kuullut bändin esikoispitkäsoittoa, enkä halunnutkaan sitä kuulla. Valitsin näin, vaikka Valkeanainen nimetään saatetekstissä nimenomaan esikoisen jatko-osaksi. Kirjoissani jokainen levy ansaitsee kuitenkin tulla käsitellyksi ja ymmärretyksi myös omana kokonaisuutenaan, joten tulen kuuntelemaan esiosan vasta tämän arvion julkaisun jälkeen.

Mutta takaisin aiheeseen. 70-lukulainen progerock soi analogisen orgaanisena, vaikka osa aineksista saattaakin olla modernimmin välinein luotuja. Tärkeintä on kuitenkin se fiilis ja yleinen tuntu, joka saa vain viidestä kappaleesta koostuvan kiekon tuntumaan samaan aikaan vanhalle ja tuoreelle. Yksikään numero ei alita seitsemän minuutin mittaa, teemojen vaihtuessa verkkaisesti ja tempon pysytellessä rauhallisemmalla puoliskolla. Nyt ei ole kiire, hosuminen ja huitominen jäävät taakse. Kitara ja rytmisoittimet ovat kuin yhtä, jokainen koskettimien ja vokaalien ääni voisi olla siveltimen veto teoksessa, joka rakentuu kulloisellakin kuuntelukerralla hieman eri tavoin kuin koskaan aiemmin.

Kolmeen alaosaan jaettu Taivaalta sataa tähtiä pyörähtelee hivenen samaan tapaan kuin uudempi Marillion, herättämättä kuitenkaan kiusallisia liiallisen lähisukulaisuuden tuntoja. Sinkuksi nostettu Väritän lähtee polkemaan rokimman polun laitaa, mutta siitä jää puuttumaan niinikään kolmeen lohkoon ositetun Kun astuin valoon -teoksen levotonta yllätyksellisyyttä. Tuota eeppiseksikin luokiteltavaa käännähtelyä ja nostattelua olisi puolestani voitu suosia rohkeamminkin koko albumin mitassa, etenkin kun toiseen vaakakuppiin muistetaan sujauttaa riittävästi myös keveyttä.

Valkeanainen on kokonaisuutena upea ja vaikka en sanojen kaikkia viestejä olekaan taatusti täysin ymmärtänyt, tunnen saaneeni kokonaisuudelta jo tässä vaiheessa paljon. Ja parhaimmat progelevythän antavat uusia lahjoja tunnetusti vielä viikkoja, kuukausia ja joskus jopa vuosia myöhemmin.