Empath: Music For Hypnagogia

Signature Dark

Empath on sama asia kuin ambientin ja technon elektronisilla kentillä toimiva Mikko Ihalainen. Viime aikoina Ihalainen on keskittynyt tummempaan ja rauhallisempaan musiikkiin, jota myös Empath tavallaan edustaa. Music For Hypnagogia on ymmärtääkseni jo peräti kuudes pitkäsoitto tämän nimen alla, minkä lisäksi Empath on julkaissut nipun EP-levyjä sekä sinkkuja.

Hypnagogia on tila unen ja valveen välissä. Se on siis tuo mystinen ja kutkuttava liukumavyöhyke tämän ja unten maailman välissä, jolloin saatamme kokea elävälisiäkin valveunia ja aika saattaa tehdä meille tepposia. Lyhyt hetki voi olla pieni ikuisuus, ja toisin päin, kun unten vaikeasti havaittavat verhot liukuvat editsemme. Aihepiiri on kiehtonut ihmisiä kautta aikain, ehkäpä jo ennen kirjattujen asioiden alkua, mutta ns. totuutta ilmiöiden ja niiden tarkoitusten takaa emme vieläkään täysin hahmota.

Kuuteen raitaan jaettu albumi on täsmälleen aiheensa kuuloista ambienttia. Toki erilaiset teemat nousevat erikseen, kun niitä aivan tarkoituksella ja ajatuksella kuuntelee, mutta huomasin toistuvasti lipuvani unenkaltaiseen tilaan kuunnellessani albumia. Taisinpa pariin otteeseen nukahtaakin sohvalla, vaikka ympärillä oli kirkas kesäpäivä, sillä näiden ääniketjujen hypnoottinen, lohduttava ja rauhallinen aaltoilu ovat kuin luotuja nukahtamiseen. Eli levyllä on kerrassaan osuva otsikko.

A-puolen kolme raitaa muodostavat rauhallisemman, öisemmän ja selvästi seesteisemmän kolmikantansa. Kappaleet nousevat kuin huomaamatta äänettömyyden lammista, eivätkä koskaan etene kovinkaan kauas lähtöpisteistään. Mitään yllättäviä tai erottuvia elementtejä ei tahdo tummasta harmaasta erottaa, tosin tämä tummuus on lohduttavaa ja rauhoittavaa – unissa ei ole rahtuakaan painajaismaisuutta, ainakaan omasta mielestäni.

B-puolen käynnistävä Skraeling suorastaan särähtää korvaan korkeampien ääniensä ansiosta/takia, kuullaanpa jälkimmäisellä puoliskolla jopa terhakkaampaa rytmittelyäkin. Tämä antaa myös suuntalinjat jälkimmäisen biisikolmikon hengelle, jossa äänet ovat kovempia, pinnat armottomampia ja unten henki ei enää välttämättä ole läheskään niin rauhaisa. En koe näitäkään numeroita uhkaavina, ennemminkin lievää levottomuutta herättävinä.

Jos puhutaan yö-levyistä, niin Music For Hypnagogia on sellainen poikkeuksellisen monella tasolla. Jako kahteen on niin selkeä, että tekisi mieli puhua kahdesta EP-levystä, jotka vain liittyvät unen kautta toisiinsa. Olisinkin suonut ainesten sekoittuvan enemmän keskenään, tai sitten koko kokonaisuutta olisi saatu ehkä tiivistää hivenen – tai laajentaa vielä toisen moisen verran. Kolmen vartin mitassaan uni kun on tarpeettoman lyhyt/pitkä.