Antti Paavilainen Band: Kantria ja Westendi�

Samsara Records

Suomalainen country vai suomikantri? Kas siin�p� j�lleen yksi ikuisuuskysymys, josta Antti Paavilainen Band ei ota itselleen turhia paineita. Yhtyeen toinen pitk�soitto, Kantria ja Westendi�, kun summaa yhteen kaikenlaista musiikkia. Kantri toimiikin l�hinn� l�yh�n� ny�rin�, joka sitoo yhteen monenmoista popimman ja perinteisemm�n laidan tienoilta.

Niin kantrissa, iskelm�ss�, popissa kuin muissakin kotoisissa tarinankerronnan muodoissa keskeisess� roolissa on usein kertoja, jolla elo antaa joskus aiheita hymyyn, mutta useammin l�hinn� kyyti� takamukseen. Kutsumme t�t� suomalaisuudeksi, mutta t�ll� er�� tuo puolityhjien tuoppien jono toimii poikkeuksellisen hyvin, kenties juuri kantriulottuvuuden ansiosta. Vastoink�ymisist� ei lannistuta, vaan jatketaan eteenp�in, vaikka sitten hammasta purren.

Ihan tavallinen p�iv� summaa alakuloisen ja urbaanin popin keinoin yhden p�iv�n vuoristorataa, kun taas Vanha ku taivas k�y l�pi ik��ntymisen harmillisia puolia. Burgerit ja baarikierrokset ovat verboten, mutta ainahan niist� voi rehvakkaasti iloisen musiikin voimin haaveilla. Mit� jos jopa tavoittaisi hetkellisesti viel� taustapeiliin juuttuneen nuoruuden � edes jotenkin? Banjo soi, ukkokuoro taustamaalailee ja rautalankainen kitara piirtelee toisinaan �isi� kaariaan, mist� esimerkiksi mainio puolispringsteeni Nahkani parkitsen hy�tyy poikkeuksellisen kovalla prosentilla.

APB pystyy puristamaan tiukkoja biisej� itsest��n, joten miksi ihmeess� vahvaa setti� on jatkettu kolmella lainabiisill�? Ja kuinka kummassa vanha itkuvirsi Mun syd�meni t�nne j�� palvelee ket��n muita kuin senioriradiokanavien kuulijoita? Toki radiosoittoaika on kullanarvoista nyky��n, mutta ihan oikeasti - Muisto vain j��? Makuja on tietysti monia, mutta n�it� �pakollisia numeroita� voisi varata vain sinkkujulkaisuille.