Markku Lahtelan Sirkus: Vol. 2

Reverse Records

Markku Lahtelan Sirkus on kotimainen musiikkiprojekti, jossa mm. free jazz, art rock, kokeellinen musiikki, drone ja itämainen musiikki tuodaan samalle pelikentälle, eikä tarkempia sääntöjä jaella kenellekään. Osista ja niistä vapaasti muodostuvista ryhmistä syntyy suurempia ja pienempiä kokonaisuuksia, joita kaikkia leimaa musiikillinen rajattomuus. Vol. 2 on jatkoa vuonna 2005 julkaistulle Vol. 1 -albumille, eli aikaa on välissä vierähtänyt melkoisesti.

Saatesanojen mukaan kappaleiksi järjestäytyneet äänet syntyvät enimmäkseen improvisaatiolla, sekä ihan vain kokeilemalla äänten muokkausta, yhdistelyä, pilkkomista ja jalostusta. Näin totaalisen vapaa lähestymistapa johtaa tietysti siihen, että ns. perinteiset biisien kaavat ja muodot lentävät iloisesti ikkunasta pihalle, toisinaan jopa karmit kaulassa. Silti, kuten alussa jo hieman viitattiinkin, kaiken pohjalla vaikuttavat vapaimman jazzin ja taiderockin löyhät suuntaviivat, joiden pohjalta näitä mielenkiintoisia instrumentaalikappaleita on luotu.

Näin kokeellisen musiikin, tai äänitaiteen, kanssa saattaa huomio helposti siirtyä itse teoksesta sen muodostaviin ääniin. Ja tässä päästäänkin ydinkysymykseen: koska kaoottisilta vaikuttavat äänimassat ovat kappaleita, ja koska ne ovat vain joukko kaoottisia ääniä? Tietysti äänten olisi myös hyvä synnyttää tunnetiloja kuulijoissa, siinä missä tekijöissäänkin, joten lähestytään aihetta tunteet edellä.

Nimihirviö Meri ei näytä silmissämme vähemmän kauniilta vain siksi että tiedämme laivojen joskus haaksirikkoutuvan on yhdentoista minuutin mitassaan ja selvässä moniosaisuudessaan lähimmäs allekirjoittanutta pääsevä osuus. Koen särisevän teoksen hieman uhkaavaksi, mutta kuten meri, myös näiden pintojen alla on lupaus rikkaista salaisuuksista.

Kuppi halpaa kahvia onnettomien kanssa kiihtyy hiljalleen ja tunnen post-rockin verkalleen kasvavien aaltojen vaikuttavan puhaltimien säröisen suruisten äänten alla. Siellä on jännitettä, lämpöä, halvahkoa eksotiikkaa, mutta myös jotain muuta. Ja kuinka ollakaan: jotain tapahtuu rinnan vasemmalla puolen, eikä sitä kannata ryhtyä ylitulkitsemaan. Joskus asioiden pitää vain antaa tapahtua.

MSL on taipuvainen melskaamaan ja latomaan äänikerroksia äänikerrosten päälle, mikä ei aina ilahduta allekirjoittanutta. Onneksi Hetkien vaellus antaa jazzahtavalle ja rauhallisemmalle äänimaisemalle tilaa, vaikka nytkin pinnalla tapahtuu paljon ja kaikenlaista. Selvästi itämaisia kuvia äänillään luova Tyhjyydestä ei voi neuvotella on myös raita paikallaan, vaikka se muusta joukosta erottuukin selvästi.

Vol. 2 on nimeään jännittävämpi albumi, jonka sisäavaruuden täydelliseen luotaukseen ja kartoittamiseen voi käyttää lopun ikänsä. Toivottavasti tekijät eivät anna mahdollisen Vol. kolmosen odotuttaa aivan yhtä kauan.