Subspace Radio: Aika

Eclipse Music

Toisinaan elokuvat voivat olla hyvinkin havainnollistavia monimutkaisempien asioiden hahmottamisessa. Esimerkiksi aika tuntuu meistä aivan normaalille asialle, jolle ei paljoa voi tehdä, mutta Interstellar-elokuvassa osoitettiin tuonkin pysyväksi mielletyn elementin joustavuus. Yksi voi elää kokonaisen ihmiselämän, kun toiselle aikaa on kulunut vain murto-osa siitä.

Progehtavaa ja väkevän melodista rockia runsailla mausteilla luova Subspace Radio otti ja hajosi vuonna 2010, palatakseen takaisin saman vuosikymmenen loppumetreillä, kun aika oli sopiva. Kokoonpanoaan hionut yhtye siirtyi samalla vokalistien puolella featuring-käytäntöön, eli mikin takana henkilöt vaihtuvat aina kulloisenkin tilanteen mukaan.

Kaikelle on aikansa ja Aika-albumilla kuullaan kolmea laulajaa, joista jokainen saa laulettavakseen kaksi numeroa. Poikkeava järjestely antaa tietysti ryhmälle huomattavasti rikkaamman paletin käyttöön, kun tarinalinjoja voidaan viedä eteenpäin useamman kulman avulla. Mitä itse teksteihin tulee, niin niistä voi löytää yhteneväisen tarinan, mutta lohkot toimivat myös irrallaan toisistaan. On täysin kuulijasta kiinni, haluaako asiat kuulla henkilö- tai yhteisötasolla, mikä tuskin on ollut silkkaa sattumaa. Pääteema lienee kuitenkin tulevaisuus ja siihen kiinnitetyt toiveet sekä pelot.

Timo Heinonen saa revitellä kiekon rankimmilla raidalla, kun The House jyrähtää läheltä progehtavan metallin raskasta sivustaa. Hope osaa myös melskata tahollaan, mutta nätillä tavalla mutkikas siivu toimii lähinnä siltana ennen huimaa Exit (Purola) monoliittia. 12 ja puoli minuuttia ovat pitkä aika progeraketinkin kyydissä, mutta onneksi ainakaan polttoaine ja työntövoima eivät pääse loppumaan.

Annica Milán on myös tiukassa paikassa, kun Last Call painaa talla laudassa koko kuuden ja puolen minuutin matkansa. Progeheavyn ja progerockin rajaseudut käyvät näissäkin kohdin tutuiksi. Kimmo Blomin merkittävä hetki koittaa puolestaan, kun progemmin ja melodisemmin pyörähtelevä Radio Silence kasvattelee majesteettisia siipiään. Jokainen vokalisti täyttääkin paikkansa, antaen kuulijalle eri ääniä hyvinkin erilaisille tunnetiloille, vaikka tässä taiteillaankin jo sirpaloitumisen rajoilla.

Progen saralla teema-albumit ovat puolanainen klishe, mutta Aika selviytyy ainakin toistaiseksi hetkistään kunnialla. Tiedä sitten mitä ajan armottomat hampaat sille myöhemmin tekevät.