Elämys: Varhaiset muistelmat sisäiset kuunnelmat

Omakustanne

Joidenkin, tai oletettavasti erittäin monien, mielestä nuori Kauko Röyhkä ja vasta uransa alkua rakennellut David Byrne olivat nokkeluudessaan mitä ärsyttävimpiä. Vaan kuinka merkittäviksi näiden uuden aallon harjalla keikkuneiden herrojen urat kasvoivatkaan? Hämeenlinnalainen Elämys on rock-trio, jonka tekemisissä on mielestäni paljon samaa kuin vuosikymmenten takaisessa Nartussa ja Talking Headsissa, vaikka Elämyksen juttu onkin tyystin omansa.

Alkuvuodesta julkaistu Ilmamassat-sinkku pyöritti rockin tuttuja rattaita näppärän ajattomasti ja samaa lääkettä on nyt ladottu kasaan yhdentoista raidan edestä. Eli pyörää ei lähdetä keksimään uudelleen, vaan sille annetaan ainoastaan eri tavoin kyytiä ja kierroksia. Tyylinsä ehyeksi hionut Elämys ei tarjoa juuri johtolankoja satunnaiselle kuulijalle, kriitikosta puhumattakaan, vaan asioiden pitää vain antaa tapahtua ja mysteerien avautua.

Niinpä kun Ystävä liittyy seuraan ja Pomo nakuttaa rockin kiihkeämpää laitaa, on helppo arvailla materiaalilla olevan jo jonkin verran ikää. Tai sitten kolmikko on supernopea sovituskone, jonka kyky kiteyttää lähes kaikki alle neljään minuuttiin tekee albumista helposti nautittavan. Eikä se ainoa neljän minuutin rajapyykin rikkovakaan numero ongelmaksi muodostu, pikemminkin sopivasti svengaava Tarinamies edustaa biisinipun terävämpää laitaa. Aivan kaikki numerot eivät yllä kärkien tasolle, mutta joukosta puuttuvat toisaalta täydelliset huditkin.

Sovitusten pienet kummallisuudet ja oudot siirrot pistivät aluksi korvaan, mutta olen sittemmin valinnut tuon kuuluvan vain tyyliin ja tapoihin. Toinen mielipiteitä jakava elementti on taatusti vokalistin puolittaista puhetta muistuttava ulosanti, joka kyllä saa tekstiin potkua, mutta on kaukana ns. oikeasta laulusta. Vaan kuinka ne herrat Röyhkä ja Byrnekään sitten laulavat? Niinpä niin.