Ronnie Romero: Raised on Radio

Frontiers

Chileläinen Ronnie Romero ponnahti metalli- ja rockmaailmojen suurempaan tietoisuuteen kertarysäyksellä, kun marraskuussa 2015 Richie Blackmore ilmoitti legendaarisen Rainbow-yhtyeen palaavan takaisin estradeille. Mestaruussarjaan nostettiin samalla uusi vokalisti, jolla oli käytännössä mahdoton tehtävä edessään. Romero loikkasi melkoisiin saappaisiin, mutta pystyi silti vetämään kunnialla läpi niin Ronnie James Dion, Joe Lynn Turnerin kuin Graham Bonnetin aikoinaan ikonisiksi naulaamia numeroita.

Kuinka ollakaan Romeron soolodebyyttialbumi kulkee sangen tutuilla urilla, joilla heavy rock, hard rock ja heavy metal soundaavat kovasti 80-luvulle. Eikä tuon pitäisi olla mikään ihme, sillä kaikki materiaali on lainabiisejä vuosilta 1967–1989, eli toisin sanoen Romero toimii eräänlaisena rockin jukeboksina. Valittu linja on mielenkiintoinen, etenkin kun levylle on kuitenkin haettu yhtenevää soundimaailmaa ja linjakkuutta.

Biisivalinnat ovat osin arvattavia, mutta enimmiltä osin Romero osaa luovia kolhimatta itseään prosessissa. Russ Ballardin mainio Voices ja Freddie Mercuryn tarpeettoman vähälle huomiolle jääneeltä Mr. Bad Guy -sooloalbumilta napattu I Was Born to Love You antavatkin Romerolle hieman enemmän toimintatilaa. Yllättävänä voi pitää myös niin ikään historian taitoksiin hivenen juuttuneen Grand Funk Railroadin jykevää Sin’s A Good Man’s Brother -vetoa.

Näitä siirtoja olisi kuunnellut enemmänkin, mutta tietysti levyn jälkimmäisellä puoliskolla on taas pakko käydä läpi ne tutut ledzeppelinit ja bobdylanit. Miksi? Ei aavistustakaan, mutta näissä kohdin vaalittu linjakkuus ja tyylikkyys lentävät ikkunasta ulos karmit kaulassaan. Kaikki kunnia Gypsylle ja All Along the Watchtowerille, mutta eiköhän ne ole kuultu jo riittävän monta kertaa, eivätkä nämä versiot tuo mitään vallankumouksellista mukanaan.

Biisilistaus jättää siis toivomisen varaa, mutta tekniikka on kohdillaan ja takavuosien diskanttivetoinen kasarivaihekin on saatu istumaan juurevamman 70-luvun ja kireän 60-luvun kanssa samaan luokkakuvaan. Ei mikään unohtumaton kokonaisuus, mutta muutaman ovelasti valitun numeron ansiosta Romeron levyä on helppoa suositella alan harrastajille ja rakastajille.