Magician´s Red: Threshold

Omakustanne

Helsinkiläinen Magician´s Red on melkoinen progebändi. Hillittömän asiallinen ensivaikutelma antaa oikeastaan kaikki syyt kaivaa valmiiksi esiin ”pari modulaatiosukkaa Äetsän sävelkulkulaitokselta”-leimasimen. Perustettu musiikkiopintojen ohessa: kyllä. Ammentaa intohimoisesti 70-luvulta: kyllä. Levy sisältää melko prikulleen 12’’ vinyylin verran musiikkia muutamaan biisiin pakattuna: kyllä. Kappaleet ovat temaattisesti sitoutuneet toisiinsa: voittopuolisesti kyllä. Kansikuva viittailee avaruuteen, ja on tunnetun taiteilijan tekemä: voi, kyllä.

Musiikin melkoisuus kuitenkin avautuu kuuntelukertojen karttuessa, ja vaikutelma on vilpittömyydessään nätti. Lähtökohdista huolimatta retroiluun ei varsinaisesti pyritä, ja kliininen briljeeraus pysyy pääasiassa aisoissa ihan vain biisinkirjoitustaitojen korostamisen ansiosta. Magician´s Red on käyttänyt ankeat ajat viisaasti ilmaisunsa hiomiseen, ja lopputulos – siis debyyttipitkäsoitto Threshold – on sitä myöten hyvin laadukas kimpale haastavaa musiikkia.

Pelinavaajalle ominaisesti albumi toki sinkoilee monenlaisiin suuntiin. Miten sisältöä sitten kuvailisi paperilla? No, kuvittele Damnationin aikainen Opeth kirjoittamassa Purple Rainin aikaisen Princen kanssa uutta soundtrackia 90-lukulaiseen avaruusräiskintäpeliin nimeltä Tyrian… niin ehkä olet vain enemmän pihalla, sillä tämä mielikuva on tietenkin täysin subjektiivinen. Olennaisempaa on huomioida se, että bändi ymmärtää tyylilajinsa lainalaisuudet. Niiden puitteissa sietää sukkuloida.

Bändi käyttää itselleen ominaista sävelkieltä nokkelasti ja monipuolisesti palettiaan pyöritellen. Voimasoinnuille on omat paikkansa siinä missä jatsahtaville sointukuluillekin. Pahemmilta väriövereiltä vältytään, mutta rauhallisemmissa sävyissä pilkottaa jotain yllättävää. Musiikki nimittäin väreilee hieman erikoisesti samanhenkisten sävyjen kanssa kuin Ichiko Aoban iki-ihana folkprogeteos Windswept Adan. Kenties tämä on viittaus siihen, että Magician´s Redin värikäs ja runsas ilmaisu kaipaisi hieman enemmän haikeaa pienimuotoisuutta rikastuttamaan kieltänsä entisestään.

Kokonaisuutta leimaa myös tietty kaksijakoisuus. Toisaalta bändi tykkää roiskia skaalansa ympäriinsä keskitempoisesti rokaten ja kimurantteihin breikkeihin sekä nostatuksiin toinen toisensa jälkeen syöksyen, mutta hidastaessaan tahtia AOR-tasolle meno onkin parhaimmillaan. Lempeämpien vaiheiden tenhokkuus hyötyy ilman muuta lennokkaampien otteiden tuomasta vaihtelusta. Albumin tasapaino kuitenkin notkahtaa enemmän rokkaamisen puolelle.

Huippukohdista avauskappale Dark Flow, Part I (Dissociation) riemastuttaa mehevän funkahtavilla säkeistöillään, joita laulajakitaristi Kalle Mattilan samettinen ääni vain vahvistaa, mutta Upside Down, Inside Out on levyn varsinainen yllättäjä. Se löntystelee ensin eteenpäin miltei pistepirkkomaisen määrätietoisella laiskuudella, kunnes isot stemmat ja mellotron kasvattavat kappaletta kohti kertosäettä – ja siellä odotteleekin erinomainen pop-melodia. Tätä myötä tunnelma kohoaa lähes beatlehtaviin mittoihin kruunattuna kitarakoukulla, joka voisi olla George Harrisonin kynästä.

Threshold on vahva debyytti, joka herättää rutkasti ajatuksia. Se loikkaa leikkimielisyydellään ryppyotsaisimman muusikkoprogen monien ansalankojen yli, mutta kuitenkin niin mutkitellen, että sen perässä on vaikea pysyä. Sanoituslipare tai vähintään jonkinlainen ohjenuora albumin maailmaan auttaisivat kokonaisuuden hahmottamisessa. Nyt sen lukemattomat yksityiskohdat ja taipumus vilkkaaseen tahtiin ohjaavat tunne-elämyksen herkästi muodollisesti pätevän puolelle. Magician´s Redin osaamisesta jotain kertokoon se, että silloinkin yhtyettä kuuntelee mielellään.