Saarisalo: Valehtele, maailma ei tule muuttumaan

Omakustanne

Saarisalo on Helsingistä käsin operoiva laulaja/lauluntekijä, jonka reilun vuoden takainen Kommunismi & rakkaus -sinkku on jäänyt pohdituttamaan. Popin, jazzin ja iskelmän sekoitus tuntui samaan aikaan simppeliltä, ja jotenkin silti ihan kumman vinolta.

Sittemmin sinkkuketju on kasvanut neljällä muullakin raidalla, jotka on kaikki kerätty nyt soolodebyyttialbumille. Valehtele, maailma ei tule muuttumaan – siinähän sitä on otsikkoa, josta pitää kiinni raitoja läpi käydessä. Kyseiset sanat ovat suoraan Lutakon sillalla -kappaleesta, mutta samainen suolaisen nostalgian vire hallitsee merkittävää osaa albumin raidoista, tavalla tai toisella.

Yleisistä teemoista voikin päätellä, että kertojan maailmassa on tapahtunut mullistuksia, joista on kummunnut niin negatiivista kuin positiivista voimaa. Merkittävää kaikessa on kuitenkin se, miten kaikki energiat on valjastettu mielestäni positiivisten purkausten kautta. Sydämeen on selvästi sattunut ja jälkiä on jäänyt, mutta jopa vanhoja ei-niin-hyviä aikoja muistellessa ei turvauduta piikittelyyn. Menneitä on turha kostaa, kun niistä tulisi ennemminkin vain oppia. Ja jos ei muuta, niin ainakin väistelemään paremmin.

Pitkäsoittoa värittävä orgaaninen, bändisoundia korostava vire on puolestaan jotain retron ja modernin välistä, mikä entisestään häivyttää ajan leimoja ja jälkiä. Aikoinaan kiekon toisena sinkkuna ilmestynyt Juoksen sprinttaa sentään irti melankolian kahleista, vaikka nytkin rakkauden saavuttaminen vaatii kertojalta paljon. Positiivisuuden kuppiin kopsahtaa myös luonnon rauhaa ylistävä Valkamaan, joka maalaa suomalaisen kesäidyllin.

Saarisalon suora ja luontainen ilmaisu saa lyriikat puremaan, eivätkä puhekielen pienet kummallisuudet ainakaan heikennä vaikutusta. Tekstien näennäinen huolettomuus onkin luultavimmin vain pintapuolista, tyyliin ja tarinoihin kuuluvaa vahviketta. Samoin tarkemmassa syynissä taustan soitto, joka ei aina pysy taustalla, osoittautuu rikkaaksi, monimuotoiseksi ja vivahteikkaaksi. Jazzahtava Terveisiä Puotilaan svengaa kuin lumottu, kun taas poprockimpi Maatuska tarjoaa aivan toisenlaisen lähestymiskulman.

Olen kuunnellut levyä jo pidempään, mutta aina kun ankkuriraita Tuokiokuvia maalailee tuokioitaan ilmaan, en voi kuin ihmetellä ajan kulumista, sekä Saarisalon ilmaisun voimaa. Nämä ovat ihan tavallisia hetkiä, pieniä elämiä ja sovinnaisia kohtaloita, ja jotenkin niistä vain syntyy arjen kokoisia popsinfonioita.