Karri Kähkönen: Eroksen meri

Omakustanne

Parhaimmat ja surkeimmat albumit tahtovat jäädä aina mieleen, kun taas ne lukemattomat keskikastin kiekot ovat haastavampia tarttumaan synapseista kiinni. Kolmen tähden poteistakin osa on tosin hieman toisenlaisia, kuten vaikkapa helsinkiläisen (tuolloin vielä) 51-vuotiaan metallityöläisen studioalbumi Rakkauden fakiiri. Kolme ja puoli vuotta myöhemmin rypistyneestä kirjekuoresta ilmestyi jatkoa, ja hyvin nopeasti huomasin olevani jälleen hivenen hämmästynyt.

Kähkönen on herkän nuoruutensa jo aikaa sitten menneiden aikojen tuotos, joten tällä(kin) kiekolla kaikuu 80-luvun suomirock, jossa kitara vie ja vokaalit esitetään ns. vähäeleisesti, eli pidättyen. Ja kun teksteistä puhutaan, niin taas on pakko mainita Gösta Sundqvistin ikoninen nimi, mutta vain positiivisessa mielessä. Elämä on kummaa ensimmäisestä viimeiseen päivään, eikä satunnaisesti hivenen kafkamaisiakaan lukuja kannata liiaksi jäädä pohtimaan elon hellässä oravanpyörässä.

Näillä jo aikaa sitten toimiviksi havaituilla keinoilla Natalie, Valko-Venäjän kukkanen taittuu ongelmitta kurvaiseksi poprockiksi ja Heli, saat mut helisemään pystyy nousemaan otsikkonsa lupauksien tasalle. Jälkimmäisen rakkaustarinan vertauksina käytetyt kalatiskin termit ovat muuten niin idioottimaisia/nerokkaita, etten voi kuin suositella Kähkösen lauluun tutustumista.

Tekstien arkinen taituruus saa hymyn nousemaan jopa Koronalaulun raikuessa ja summatessa viimeisten plus kahden vuoden tuntoja tavallisen tallaajan kulmasta. Asiat tapahtuivat, emme voineet niille mitään, ja silti jokainen saattoi vaikuttaa – kuulemma. Uninen aamu voi pistää jazzin palasia aamukahvinsa sekaan ja kun Hevoshullun laulu raikaa, on muodossa tietysti kuultavissa sekä countryn että westernin vaikutteet. Rockein osuus koittaa puolestaan, kun Hamsterin kuolema seisauttaa albumin puolivälissä ja kauhutarina 70-luvulta hyytää edelleen.

Eroksen meri ei ole suomenkielisen poprockin suurteos, mutta jotenkin tässä on sellainen olo, että muistan kiekon – tai pikemminkin sen pari raitaa – vielä monen monituisen vuoden kuluttua.