DANTCHEV:DOMAIN: The Lions We Are

Glomama Music

Melko tarkkaan kaksi vuotta sitten suomalais-bulgarialainen Anna Dantchev pisti allekirjoittaneen tiukkaan testiin. Vokalisti/säveltäjän ympärille rakentunut yhtye soitti näet musiikkia, jossa bulgarialainen kansanmusiikki ja pohjoinen perintö kohtasivat osia lännestä. Kaava vaikutti hivenen oudolta, hankalaltakin, mutta niin vain Say It kasvoi kummasti kuuntelukertojen karttuessa.

Tällä erää yllätysmomenttia ei enää ollut vastaavassa mitassa, mutta silti Dantchevin hivenen Dead Can Danceakin lähentelevä tapa säveltää pystyi jälleen pysäyttämään. The Lions We Are -albumi reagoi voimakkaasti aikaansa, jossa maailma mullistuu ja epävarmuus on noussut varjoista hallitsemaan niin kovin monia. Vastaten aikansa huutoon, tämä levy kertoo rohkeudesta, kyvystä uhmata tuntematonta ja oman sydämen ääneen luottamisesta.

Dantchevin levyn kokoisessa tarinassa me kaikki olemme leijonia, kunhan vain löydämme sisäisen palomme. Tämä tarjoaa tietysti reitin vaikka wagneriaaseen möykkään, mutta viestiä ei julistetakaan jylhin äänivallein. Ajatusten välittämiseen ei tarvita edes rosoisia soundeja, vaan ennemminkin lämmintä ja syvempää äänimaisemaa. Pasuuna ja tuuba ovatkin monissa kohdin johtorooleissa, Dantchevin vokaalien asettuessa luonnollisesti ruorin ääreen. Päätösraita Homecoming on jopa leikkisä, torvien törähdellessä ja laulun kirmaillessa sinne tänne.

Hieman yllättäen levyltä ei ole lohkottu ainakaan tähän mennessä sinkkuja, mutta jos moisia tarvittaisiin voisi elokuvamainen The World Has Gone Mad My Friend sopia rooliin. Soundillinen rikkaus, positiivisuutta huokuva keveys ja vaivatta kääntyilevä sovitus nostavat biisin kolmessa ja puolessa minuutissa jonnekin, jossa olen tottunut tapaamaan vain PJ Harveyn kaltaisia visionäärejä. Huima määrä voimaa on myös The Lions We Are -raidalla, joka kääntyy verkalleen voimiaan keräävästä, hivenen shamanistisestakin rakennelmasta kokeelliseksi rock-siivuksi.

The Lions We Are on ensimmäisiä Dolby Atmos -albumeita maassamme ja soundillinen kenttä on kiistatta lavea, kun sitä pääsee kunnolla tutkimaan riittävän jykevän laitteiston kanssa. Muoto ei kuitenkaan ohita sisältöä, yksittäiset lauseet eivät peitä alla kulkevaa tarinaa. Elämme vaikeita aikoja, eikä tulevasta ole tietoa, mutta voimme valita rohkeuden, kyvyn katsoa mieluummin eteen kuin taaksepäin.

Bulgarialainen ja länsimainen kohtaavat, ja jossain siellä mukana on myös pohjoinen suomalaisuus. Lopputulosta voi kutsua moderniksi kansamusiikiksi, maailmanmusiikiksi tai vaikka taidepopiksi, mutta mikään määritelmä ei pidä sisällään kuin osia kokonaisuudesta. Otsikolleen uskollisesti The Lions We Are uskaltaa olla rauhallisempi, seestyneempi ja vaikeammin määriteltävä kuin edeltäjänsä, ja se vasta on todellista rohkeutta.