Miia Junes: Sadekuuroja

Idealeka

Miia Junes julkaisi alkuvuodesta 2021 niin vahvan esikois-EP:n, että artistin nimi, tyyli ja tapa kertoa asioita jäivät kerrasta mieleen. Mielestäni kuuden raidan mittainen Ulappa kiteytti jotain oleellista folkpopista, jossa pop saattoi olla toisinaan moderniakin. Vastavoimilla ja sovitusten monimuotoisuudella pelaa myös debyyttialbumi, jolle ei – kenties hieman yllättäenkin – nostettu mukaan ainuttakaan em. EP:n biisiä.

Sadekuuroja jatkaa periaatteesta suoraan siitä, mihin EP Junesin aikoinaan jätti, mutta samalla pitkäsoitto ottaa omia askeleitaan uusiin suuntiin. Ensimmäiseksi sinkuksi jo viime vuoden puolella nostettu Kuu loisti jo kiistatta kylmän täyteläistä valoaan, kun taas toinen viime vuoden sinkuista, eli Porteilla, on tavallaan kuin saman kuvajaisen ja teeman lämmin versio.

Jo näillä raidoilla hehkuisa bändisoundi ryhtyi kukkimaan entistäkin runsaampana, ja vaikka kunnia kuuluu taatusti osin tuottaja Matias Kiiverille, niin myös itse materiaalissa on tapahtunut eloa ja kehitystä. Junes kirjoittaa toisinaan hämmentävänkin henkilökohtaisista ja suorastaan synkistä asioista, juuttumatta kuitenkaan murheen alhoihin.

Itsekin Junesia haastatelleena saatan tuntea pientä pistoa, kun Ydin vastaa niin moniin kysymyksiin lievästi kärsimättömällä tavallaan. Toisaalla laveasti folkrokkaava Kultainen metsä saisi piilottaa minutkin viitoihinsa, kun teksteissä usein vieraileva yö koittaa jälleen ainakin jollain tasolla.

Junes osaakin luoda lavasteita ja tarinoiden alkupuolia, joita kuulija voi halutessaan täyttää puuttuvilla palasilla, koska asioita harvoin naulataan umpeen. Kertoja antaa aina jotain itsestään, mutta mielestäni vasta se minkä toiset näkevät heijastuvan näistä pienistä peilin palasista täydentää lopulta tarinan.

Pieni on henkilökohtaisuudessaan koskettava ja myös Katja taitaa olla poikkeuksellisen merkityksellinen raita, joka on kädenojennus koettelemusten keskelle joutuneelle ihmiselle. Murheet ja surut ovat viime aikoina huuhtoneet niin kovin monien henkisiä rantoja, mutta eristäytyneeksi saareksi ei kenenkään soisi jäävän.

Sadekuuroja on varjoisa levy, mutta kuten pienet sateet tuovat muassaan elämän mahdollisuuden. Junesin albumi on mielestäni perimmältään toiveikas ja parempaan huomiseen uskova. Nämä ovat vain kuuroja, eivät mitään loputonta sadetta.