Tom Tikka: Better Man

Minds Behind The Music

Kukapa peilikuvaansa kummasteleva mies ei haluaisi olla hivenen parempi ihmislapsi, ainakin joltain kantilta tarkasteltuna. Jo aikaa sitten kannuksensa ansainnut laulaja/lauluntekijä oli viime vuonna hieman synkempien aiheiden parissa, kun tuonpuoleisen mysteereitä kiihkeästi tutkinut This Is My Happy Face -pitkäsoitto jätti ainakin allekirjoittaneen raapimaan päälakeaan.

Ja koska Tikka on Tikka, mennään tälläkin erää karmit kaulassa maaliin saakka – ja ehkä pidemmällekin. Better Man on tekijän sanoja lainatakseni pyrkimys luoda samaa taianomaisuutta tihkuva kiekko, kuin mitä klassisiksi laskettavat poprockin suuret laulaja/lauluntekijät tekivät 60- ja 70-luvuilla. Ja nyt on nimenomaan kyse angloamerikkalaisen kulttuurin suurista ja mahtavista, joten valmistautukaamme näkemyksiin mm. Paul McCartneyn, Marvin Gayen ja Elton Johnin tekemisistä.

Okei, tehtävä on jo paperilla liki mahdoton, mutta yritys on itse asiassa yllättävänkin korkeatasoinen. En voikaan muuta kuin ihailla Tikan kykyä luoda nerokkaan simppeleitä numeroita, joissa mennyt ja nykyinen nivoutuvat toisiinsa. Biisit on rakennettu tutuista komponenteista, mutta kaavat toimivat ja lopputulokset ovat perusvahvoja taidonnäytteitä. Megaluokan suurbiisit siis jääkööt yhä mestareille, mutta kyllä Better Man olennaisen välittää vaivatta.

Kymmenen raidan vuoristorata sujahtelee halki tuttujen maisemien, mutta kun Here Comes the Fun viimein päättää huvipuistokierroksen voin laskea olevani viihdytetty. Eikä vain sitä, sillä albumin sisältä löytyy kummasti tarttumapintaa ja korvamatoisuuteen taipuvaisia teemoja. Tähän mennessä ainoaksi sinkuksi valittu By 2022 ei ole suotta noussut pieneksi hitiksi ja vauhtiin päästyään napakka poprock-ralli The Holy Grail of Truth kiertelee lupaavasti klassisten AOR-sävellysten mittavia kattokruunuja.

Eikä Toto muutenkaan ole aina kaukana, vaikka Tikka enemmän popin voimaan luottaakin. Snakebites puraisee puolestaan siivun R.E.M.:in omenapiiraasta, eikä heti perään kuultava Venetian Rubber Boots jää tuumaakaan sisaruksensa varjoon. Näin 80-lukukin sujahtaa mukaan alati laajenevaan luokkakuvaan.

Hivenen toisenlaista laitaa edustaa puolestaan 70-luvun hard rockista innoittunut I’ve Got My Mind Set on Leaving You. Eräs kommentoi biisin soundaavan aivan Lenny Kravitzille, mutta millekäs Lenny sitten kuulostaa, ellei 60-luvun lopun jäteille? Lainaahan kaikki on tässä suuressa ketjussa, eikä Tikka ole pitkän ketjun heikoin lenkki – ei lähelläkään.

Näin pääsemmekin kierroksen päätökseen ja on aika pohtia, josko kunnianosoitus on kohdillaan ja riittävätkö muiden tekemisten versiot? Mielestäni vaakakuppi kallistuu positiivisen puolelle, sillä seassa ei ole ainuttakaan hutia ja Tikka osaa liikkua käytetyissä vaatteissaan aivan kuin ne olisi räätälillä leikattu juurikin hänelle.