Karri Lehtonen: Karaokebaarissa yksin

Young Diamond

Rakkaus kiertää ja pyörittää maailmaa, mutta jos meille käy oikein onnekkaasti, saattavat onnekkaat kiertoradat osua kohdallemme – edes hetkiseksi. Tämä levy kertoo monista onnen hetkistä, sekä niistä toisista ajoista, jolloin radat eivät mene lainkaan optimaalisesti yksiin.

Laulaja/lauluntekijä Karri Lehtonen kävi tutuksi vajaa puolitoista vuotta sitten, kun ilahduttavan rönsyileväUllanlinnan valssi pisti ns. säännöt uusiksi. Neuvojaan antavana mentrorina hääri tuolloin Jarkko Martikainen, jolle on annettu propsit myös albumin esituotannosta.

Sittemmin sinkkuja on ilmestynyt enemmänkin ja avioeroa kylmäävin elein aukaiseva Porkkalankatu 13 edustaa yhtä merkittävää linjaa albumilla. Rakkauden kiertorata näet osuu toisinaan mustaan aukkoon, jolloin mennyt on vain mennyttä, eikä aikaa voi pakottaa toiseen suuntaan. Leevi and the Leavingsilta kovasti soundaava Olisitko lähtenyt vai jäänyt lähestyy aihetta kevein musiikillisin ja raskain tekstillisin elein. Mitä jos -maailmoissa kaikki vaihtoehdot ovat avoinna, mutta onneksi heti perään kuultava ankkuriraita Armollinen näkee sentään onnellisen lopun, vaikka jokaisessa paratiisissa on tietysti varjonsakin.

Kauko Röyhkän kanssa kirjoitettu Muistoissa on voimaa on myös merkittävä osanen esikoisalbumin kantavista rakenteista, joka edustaa puolestaan nuoruuden ja lapsuuden kaipuuta. Tuo kaipuu on usein katkeransuloista, kun lapsuusmaisemiinsa palannut kertoja ei edes tiedä miksi tekee mitä tekee. Herkkiin lapsuusvuosiin palaava Harmaa laatikko pitää sisällään yhden perheen miltei totaalisen hajoamisen, mutta keskushenkilö pääsee kirjaimellisesti seuraavalle tasolle pelatessaan kasibittisellä Nintendolla Marion läpi kuolematta kertaakaan. Lehtosen kyky käyttää sanoja ja kielikuvia on hioutunut linjakkaaksi, menettämättä kuitenkaan luontaista rosoisuuttaan.

Karaokebaarissa yksin on tunnelmissaan surumielisyyteen taipuva albumi, joka ei kuitenkaan ole synkkä ja toivoton. Avioeropaperit pistetään kyllä vetämään ja lapsuuden traumat käydään läpi, mutta niistä on selvästi opittu jotain – kertoja ei ole lopussa enää sama henkilö kuin alussa. Väriä ja eloa tuodaan sekaan, kun välillä Juostaan ja seurataan kuplettimaisessa hengessä kuinka epäonniset Pertsa ja Raineri ryöstävät pankkia.

Unelmia on monenlaisia, kuten meitä ihmisiäkin. Moninaisuus on myös albumin vahvuus, mistä iso kiitosta tullee antaa tuotannosta vastanneelle ja Lehtosen kanssa sovituksia rustanneelle Tuomas ”Jankkari” Viiliäiselle.