Orffit: Kummitädin kainalossa

Uhma

Orffit vietti keskellä pandemiakaranteenia neljännesvuosisataisen matkansa juhlia. Tai tiedä sitten kuinka suuret kemut järjestettiin, mutta joka tapauksessa tie on vienyt vain eteenpäin sitten kahdeksan vuoden takaisen Haloo Kalevala -pitkäsoiton. Mitään sen kummempia sinkkulohkaisuja ei ole sitten noiden päivien kuulunut, mutta pitkäsoittoja on ilmestynyt tasaiseen tahtiin. Kummitädin kainalossa onkin jo kolmas albumi sitten em. Haloo Kalevalan.

Iloista ja lapsekasta asennetta, suoraa hassuutta vaalivia tekstejä, sekä periaatteessa simppeliä poprockia. Tätä levyä onkin hauska kuunnella, etenkin kun rock on jätetty takapenkille ja kuplettimainen laulelmaperinne on saanut tunkea itsensä etupenkille popin viereen. Näin lyriikat ovat helposti kuultavia ja lapsenkin ymmärrettäviä, ilman mitään alleviivauksia ja tarpeettomia korostuksia – moinenhan olisi tulkittavissa kuulijoiden omaksumiskyvyn vähättelyksi.

Tarinat ovat hauskoja, kun mehua ja pullaa tarjotaan väliajalla ja taikamiekat kädessä voidaan häätää lohikäärmeitä pois tubettajia rakastavien prinsessoiden kimpusta. Mikä nostaa Orffit-orkesterin lastenmusiikin vaikeasti määriteltävän genren kärkeen löytyy kuitenkin sävellyksistä. Kiekolla on huimat 16 biisiä, eikä yksikään haiskahda mielestäni tippaakaan täytteeltä.

Eivät tekijät mitään uusia lennoneita ja mccartenyitä ole, moista en edes väitä. Sointukierrot ovat toisinaan tuttuja, ja kansanmusiikista on napsaistu palasia sinne ja tänne, mutta mitä muuta musiikki on ollut aikojen alusta kuin aiemman kierrättämistä? Sitähän liverpoolilaisetkin tekivät jo aikoinaan, jos totta puhutaan. Taika ei olekaan siinä mitä lainataan, vaan kuinka kaiken saa soundaamaan uudelta, hauskalta ja raikkaalta. Orffit nappaa ruksit näissä testeissä osapuilleen kaikkiin strategisiin ruutuihin, kuten ehkä jo arvasittekin.

Automyyjä Robertson ja Naapurin Masa ovat melkoisia heppuja, joiden koomisissa tarinoissa on tietysti hiven tragediaa – mutta vain hiven. Varmasti tälläkin hetkellä oivaltaa ohikiitävän hetken arvon, muutenkin kuin tekstissä, ja Väripäivä opettaa värien sekoittelujuttuja omalla tavallaan.

Kummitädin kainalossa on hyväntuulinen levy, joka saa sadepilvet takuulla katoamaan sielun taivailta. Kokenut yhtye osaa sovittaa kantrin, iskelmän, progen ja ehkä hiukan folkinkin osasia johonkin, jota voi kuvata vain orffitmaiseksi kokemukseksi.