Tuultenpesä: Vindstilla

Ääniä Records

Ja seuraavaksi jotain hieman erilaista. Tuultenpesä on näet suomalais-ruotsalainen kansanpuhaltimiin erikoistunut orkesteri, jonka debyyttialbumilla perinteinen saattaa ohjata toimintaa, mutta moderniuskin voi ilmentyä yllättävin tavoin ja muodoin näiden tuulten teillä.

Vindstilla on siis puhallinlevy, jonka musiikki on luotu kymmenien erilaisten huilujen ja pillien äänillä. Kansanmusiikille ominaisia elementtejä on mukana runsaasti, mutta usein hypnoottisen keinuva ja aaltoileva musiikki tavoittaa mielestäni jotain ikiaikaisempaa ja koko ihmissukua yhdistävää. Saatesanoissa ei turhaan mainita musiikin olevan toisinaan transsinomaista ja pyörteilevää, kun soittimien muodostamat äänet rakentavat verkkojaan ja hienovaraisia linjastojaan.

Huilujen ja pillien rinnalla kuullaan toisinaan laulua, vaikka sanoja lopulta niukalti onkin. Pohjoismaiset kielet sekoittuvat toisiinsa ja elävät ongelmitta rinnatusten, eivätkä sanat ole niinkään merkityksellisiä kuin niiden yhteistyö soitinten kanssa. Vindstilla onkin hiljaisuuden reunoilla viihtyvä levy, jonka kappaleet eivät tee itsestään liian suurta numeroa – mutta varastavat silti huomiosi kuin huomaamatta.

Viehkeästi kuviotaan veivaava Sisot Sisters jää kerrasta soimaan päässä, eikä hivenen klassisempia muotoja suosiva Pollonesse & Polonäs tee itsestään hankalasti pidettävää. Yhtyeen uskoa omaan tekemiseen korostaa myös se, että albumin avaava biisinelikko Viseslaget, Drops, Monsoon ja Light Winds ei juuri kosiskele satunnaista kuulijaa, vaan ennemminkin johdattaa seuraamaan ketjuaan. Instrumentaaliraidat laventavat kukin ovelasti tiloja, kunnes ollaankin jo melkoisessa hallissa, jossa on tilaa kaikelle ja kaikenlaiselle.

Ajatus silkasta huilu & pillilevystä saattaa hämmentää ja arveluttaakin, mutta itse huomasin viihtyväni näiden kauniiden sävellysten ja tulkintojen parissa mitä parhaimmin. Mainittakoon vielä sekin, että osa sävellyksistä on ryhmän osia, osa perinteisempiä. Sovitustyö on kuitenkin häivyttänyt kaikki mahdolliset rajat ja saumat, minkä ansiosta Vindstilla on täydellisyyttä hipova albumikokonaisuus. Kuka vielä väittää, että kansanmusiikin saralla kaikki on jo tehtyä, kun vain mielikuvitus voi olla edelleen rajana?