Tenho Olavi: Askeleet

Mark My Tunes

Helsinkiläinen laulaja/lauluntekijä Tenho Olavi huomasi lähes vuosi sitten Graceland-sinkullaan onnen olevan hyvinkin lähellä. -Sittemmin Olavi on julkaissut vielä kaksi sinkkua lisää ja nyt on viimein koittanut debyyttialbumin aika. Sama onnen etsintä värittää mielestäni monin tavoin koko levyä, rakkauden kiertäessä ja tunteiden myllertäessä, eli elämän peruskysymykset ovat jälleen käsittelyissä.

Askeleet-albumi on tyylillisestä kirjostaan huolimatta suhteellisen tiukka joukko kappaleita, joilla mies & kitara vievät karavaania eteenpäin. Toisinaan tukena toimii äänekkäämmin soittava yhtye, joillekin raidoille riittää pienempikin taustoittaminen, sillä näiden biisien sydän ja ydin löytyy yhdestä miehestä. Materiaali on selvästi tehty varta varten pidetyissä sessioissa, joten vuosina 2018–2020 julkaistuja viittä aiempaa sinkkua ei ole kelpuutettu mukaan.

Olavin itsensä kirjoittaman materiaalin työstöön on vaikuttanut kuitenkin yhtye ympärillä. Etenkin moniosaaja Tuukka Heikkinen on ollut monessa mukana ja hän on saanut nimensä mukaan useisiin biiseihin, sekä kaikkiin sovituksiin. Työtä onkin oletettavasti tehty projektiluontoisesti, eikä kello ole nakuttanut kaulassa, kun kappaleille on haettu osuvimpia muotoja, sovituksia, soundeja ja yksittäisiä kiinnekohtia.

Rohkea rajojen yli asteleminen onkin albumia määrittelevä piirre, joka toisinaan taitaa tosin muuttua itsetarkoitukselliseksi. Kultaiset hiukset akisirkesaloilee supervaikean lemmen perässä, Rockenrollelämää pistää countryrockin rullaamaan Amerikan malliin ja Johanna folkpoppailee mielikuvituskaverin kanssa. Iskelmäisempää poprockia tarjotaan puolestaan Varastitko multa -siivulla, joka hyötyy Antti Vuorenmaan pedal steel -kitaran soundista.

Askeleet-albumi on hieno joukko biisejä, joista suurin osa on valjastettavissa helposti sinkuiksi. Mausteet ja lisukkeet auttavatkin kummasti, mutta ykkössinkkujen takaa ei tahdo löytyä siinä määrin täysosumia, että mielenkiinto pysyisi yllä alusta loppuun saakka muutaman soittokerran jälkeen. Ehkäpä Olavin kannattaisi tarttua rohkeammin eteen tipahteleviin mahdollisuuksiin ja vetää toisinaan siivuja ’liiankin pitkälle’, myös vokaalien ja tulkinnan saralla.