Kaiun: Hiljaisuus

Omakustanne

Kaiun on Seinäjoelta kotoisin oleva poprock-yhtye, jonka muodostavat vokalisti/kitaristi/rumpali Jiri Mustajärvi ja kitaristi/basisti Juuso Keskinen. Kaikki materiaali on Mustajärven kirjoittamaa, minkä lisäksi hän on myös vastannut biisien äänittämisestä sekä miksauksesta. Eli langat pidetään tiukasti omissa käsissä.

Hiljaisuus on duon debyyttialbumi, jota ei juurikaan kummemmin taustoiteta. Saatekirjeen ensimmäisellä rivillä todetaan, että ”debyytti on levyllinen lauluja kuolemasta”. Voisi jopa sanoa, että Hiljaisuus on teemalevy nimenomaan yhdestä tietystä kuolemasta, koska kertoja kulkee viimeisen matkansa suureen tuntemattomaan halki levyn. Aihe on kaikkea muuta kuin kevyt tai helppo, mutta se on samalla yksi vanhimmista taidetta innoittaneista asioista.

Kaiun luo hiljaista musiikkia, jossa melodisuus on johtoajatus. Herkkyys on alati läsnä, mikä tekee viimeisestä matkasta vieläkin kouraisevamman, ja etenkin vokaalien pehmeys yhdistettynä toisinaan koviinkin sanoihin luo hurjaa kontrastia. Me kaikki kuolemme, me kaikki päätymme, olemme lineaarisia olentoja. Tuo on vain totuus, joka on mukava lakaista arjessa maton alle. Kaiun ei ainoastaan kaiva pölyjä maton alta, vaan levittää koko teeman pitkäksi levyksi.

Musiikin puolesta Hiljaisuus on nimensä mukaisesti hiljaisempaa laitaa suosivaa poprockia, jossa kielisoittimet ja melodinen laulu ovat teoksen ydinlangat. Sanat usein myös lähinnä lausutaan, eikä riitasointuja tai rosoa juuri löydy joukosta. Vain jättimäinen Valomeri rikkoo seesteisen pinnan vakavaimmin davidlynchmaisella yöäänellään, joka hipoo kaaoksen rajoja. Vaikutus onkin melkoinen ja lähes kahdeksan minuutin mittainen pienoisteos jakaa levyn selvästi osiin.

Elintapamme määrittelee kuolintapamme, taisi joku sanoa, mutta suuren muurin takaa ei löydy tälläkään kertaa suoria vastauksia. Vaan onko tärkeämpää, että esitämme kysymyksiä, kuin että saisimme niihin vastauksia? Tuleeko meidän edes päästä lähelle vastauksia ja ns. totuutta, jos moista on edes olemassa missään muotoa?

Filosofoinnin sudenkuoppa taisi juuri aueta allani, mutta Hiljaisuus on mainio levy hiljaisiin pohdintahetkiin. Osa numeroista on pahasti venytettyjä poprockin perussääntöjen vastaisesti, eikä musiikki mielestäni yllä läheskään siihen, mitä tekstit voisivat oikeuttaa, mutta onhan tämä debyytiksi melkoinen teos. Ehkäpä seuraavaksi olisi aika hieman elää?