Hippi & Co: II – Avaruus on sanamuunnos

Laakelevyt

Hippi & Co on edelleen vahvasti sama asia kuin Desibeli.netin haastateltavanakin käväissyt Myöhä. Viime vuoden lopulla julkaistu I – Paunan sauhut avasi projektin visiota rauha-räpistä ja bassoisesta rockista. Tuolloin oli puhetta mahdollisesta jatkosta, ja sitä saatiinkin yllättävän nopeasti, ottaen huomioon maailman nykyisen tilan.

II – Avaruus on sanamuunnos -albumi osoittaa, että esikoisella käynnistynyt soundillinen tutkimusmatka 70-luvulle jatkuu entistäkin progemmissa ja usvaisemmissa tunnelmissa. Tähän kun yhdistetään kuuden eri vierailijan vahvistama sanataiturointipanos, niin kasassa on melkoinen ääniavaruus. Eikä Hippi & Co tyydy vain toistamaan jo tehtyä, vaan muuntuu yllättävänkin moneen eri muotoon, suuntaan ja teemaan.

Tuore kiekko on jopa siinä määrin progeinen räp-rock kokemus, että siitä on alkuun hankala irrottaa mitään selviä osia. Yhtäältä levyn sisäinen virtaus on vahva, albumin kulkiessa periaatteessa yhtenä teoksena alusta loppuun. Biisijärjestys on juuri kuten pitääkin, eikä sitä kannata sorkkia. Vierailijat tulevat kukin omalla hetkellään mukaan kuvaan, ja kun valelopun jälkeen kuullaan vielä loppusummaus, niin eipä tuohon jää paljoakaan lisättävää.

Maailma on tätä nykyä kuitenkin vahvasti singlevetoinen, ja sellaisia on osattu lohkoa kolme kappaletta. Helpoimmin lähestyttävää laitaa edustaa sopivan redhotchilipeppersmäinen (Ei oo vielä liian) Myöhästä, jonka kertosäe vispauttaa itsensä stadionrockin lehtereille saakka. Funkimmin ja kulmikkaammin rokkaava Šamaaninen teleporttaa kuulijan näennäisfuturistiseen soundisoppaan, sotkematta kuitenkaan hanskojaan millään tavoin siirtoprosessissa.

Ja kun funkista päästiin puhumaan, niin sinkkujen takana Pura MIDI-huijaus! paukkuu veikeästi, Papparaisten antaessa seniorisounditukea. Hauskaa, vaan ei liiaksi kenenkään kustannuksella, sanoisin. Nostan myös esille albumin puoliväliin sijoitetun rauhallisemman hetken, joka jäsentää levyn alku- ja loppupuolen omiksi vaiheikseen. Pohjantähti yhdistääkin eri maailmojen asioita, kuulumatta silti suoraan yhteenkään niistä – tämä on nimenomaan albumikokonaisuuden rakentamista, jos mikä.

Kierrokset tippuivat, rauha-räppiä tehtiin nyt rauhallisemmin ja kun rankempaa soundia sitten satunnaisesti annetaan, voi kontrastin todella tuntea iholla. Triptyykin kolmatta osaa odotellessa voikin jo nauttia kahdesta ensimmäisestä osasta täysin rinnoin. Peace!