Sur-rur: Entisyydestämmekinköhän

If Society / Joteskii Groteskii / Roku Records

Lapualla vuonna 1996 perustettu Sur-rur on kulkenut pitkän matkan rockin, punkin, indien ja ties minkä pientareita suosien. Yhtye vietti pienimuotoisesti neljännesvuosisataansa viime vuonna, mutta kaikkea ei ole vieläkään koettu, minkä kahdeksas pitkäsoitto osoittaa.

Vaikka maailma narksahti hetkeksi paikoilleen, tuli yhtye äänittäneeksi siinä ohessa melkoisen albumin. Kielenkantoja koetteleva Entisyydestämmekinköhän kasvoikin lopulta lähemmäs tunnin ja vartin mittaa, mikä on melkoinen saavutus näiden vajaan puolen tunnin pitkäsoittojen aikana. Eikä tällä erää tarvittu edes 26 eri biisiä, kuten Ajan paksu lakana -kiekon kanssa, vaan mitta täyttyi jo 14 raidan voimin.

Onko enemmän siis enemmän ja olisiko vaikka lähemmäs seitsemää minuuttia huitovasta Lanka reprise siivusta voinut leikata kitaravaelteluja pois? Mikäli arvioitavana sattuisi olemaan vinyylilevy, päättyisi ensimmäisen kiekon B-puoli juuri näihin progehtaviin krautpiirtelyihin, mutta CD-laitoksen kanssa, digistä nyt puhumattakaan, tulee kiusaus siirtyä suoraan seuraavaan numeroon. Musiikkimaailma on saattanut mennä osin pilalle digitalisaation tarjoamien oikopolkujen takia, mutta onpahan tässä ainakin hyvä syy ostaa Entisyydestämmekinköhän vinyylimuodossa.

Kummankin kiekon kummankin puolen avausraidat ovat joka tapauksessa paketin toimivinta ja mielenkiintoisinta antia. Ja seison sanojeni takana, vaikka viimeisen osuuden starttina soi yli 14 minuutin mittainen Suunnitelma tietokonepeliksi. Tuo jätti on näet muutaman eri lohkon muodostama kokonaisuus, josta olisi voinut lohkoa vaikka muutaman itsenäisen kipaleenkin. Melkoinen peli siis.

Popmieltä hivelevämpi yksilö on toisella startilla matkaan pääsevä Iltapuuron kutsu, joka ujuttaa melodiakoukun kainaloon, ennen kuin ehtii huomaamaankaan. En jaksa soitella on masentuneempi tapaus, mutta melankoliastakin osataan veistää pienimuotoisia mestariteoksia. Samalla tulee kuultua vuoden masentunein Jee-huuto, mikä on sekin jo saavutus.

Sur-rurin sitkeys ja peräänantamattomuus jaksavat ilahduttaa aina vaan, vaikka kaikki oleellinen saattoi tulla kuultua jo 00-luvun lopun kiekoilla. Niiltä ei kuitenkaan löytynyt näin rikasta tyyli- ja soundipalettia, jonka kehittymiseen on vaadittu vuosia. Albumin yksi teema onkin osuvasti ajan kuluminen, koska se voi jalostaa mutta myös myrkyttää – me itse teemme lopulta valinnoista tärkeimmät.