J.A. Mäki: Syys

If Society

Syksy on enemmän kuin vuodenaika, se on mielentila, joka määrittelee huomattavissa määrin meitä suomalaisia. Niin hyvässä kuin pahassa, niin varjossa kuin erityisesti valossa. Tämä todetaan myös Syys-albumin saatekirjeessä, mutta Syys ei ole ikävä levy. Se ei itke menneen kesän perään, koska asiat eivät ole niin yksisuuntaisia, minkä lisäksi kokenut J.A. Mäki on moiseen aivan liian laajakatseinen.

Radiopuhelimet-orkesterin vokalistina kenties edelleen parhaimmin tunnettu Jyrki Anselmi Mäki on todellinen kulttuurin moniosaaja, mutta vajaan kolmen vuoden takainen AAVAA-soolodebyyttialbumi kasvatti miehen musiikillista jalanjälkeä suunnattomasti. Olin tuskin ainoa joka hämmentyi soolon musiikillisesta linjasta.

Emoyhtyettä rauhallisempi ja seesteisempi musiikki asettuu jonnekin indierockin vaikeasti määriteltäviin maisemiin, jossa sävellykset saivat olla rauhallisia ja tulkinnat jopa viehättäviä – reunoiltaan nyt ainakin. Syys on kahdeksan kappaleen muodostama yksikkö, jolla uuden aallon vanha rock, singer-songwriter -tyylinen materiaali ja toisinaan jopa postpunk pyrkivät puhaltamaan yhdessä samaan hiileen. Eikä savua synny ilman tulta, eikä tuo tuli ole yksiulotteisen kitulias, tai vain tietyllä tavoin lämmittävä.

Onnellista matkaa voisi olla pohjoisen versio Lou Reedistä ja Pieni helmi on vaimeudessaan upea, kuin lupaus joskus palaavasta valosta. Oli tuo valo sitten aurinko, hukkunut jumala tai edes yksinäinen liekki yössä. Samoilla herkkyyden asteilla leijuu myös pitkä Vieraat talot, joka on ennemminkin runoutta kuin rockia.

Pöytälaatikkoon kertyneet aarteet ovat tunnelmallisempia, mutta niiden sisäinen vahvuus on kuitenkin kiistatonta. Mäki osaa kertoa tarinoita, jotka vaikuttavat samaan aikaan tutuilta ja vierailta. Hänen syksynsä sävyt ovat syvät, murretut ja toisinaan hyvinkin loistavat – jos ne vain osaa ja tahtoo nähdä.