Rosewood: Slaveheaven

Omakustanne

Maailma muuttuu ja maailma muuttaa, eikä Rosewoodkaan ole sama kuin reilu kaksi vuotta sitten. Siinä missä debyyttialbumi Dying Kiss of Goodbyes ulotti tyylikirjonsa melodisesta rockista aina punk rockin kulmikkaampiin viitoihin saakka, ovat meno ja meininki nyt hivenen päivittyneet. Slaveheavenin myötä punkin partikkelit ovat saaneet tehdä tilaa entistäkin melodisemmalle ilmaisulle, vaan kuinka muuntunut muoto toimii isossa kuvassa?

Heti alkuun on todettava, että Slaveheaven on huimasti ehyempi ja linjakkaampi albumikokonaisuus kuin edeltäjänsä, joka taisi saada kolmannen tähtensä allekirjoittaneelta ehkä rahdun turhan helpolla. Kolmihenkinen Rosewood veivaa vokalisti/basisti/kiipparisti Antti-Jussi Valkaman kirjoittamia kipaleita omalla tyylillään, joka sitoo kiekon kymmenen raitaa napakasti yhteen.

Siinä missä esikoinen hieman leikitteli kasarisen hard rockin kanssa, ottaa kakkoskiekko samasta pyörästä kaiken mahdollisen huvin irti. Nimellään hämmentävä No Cry For Tears on ihka oikea mahtiballadi, joka tekee kaiken sen mitä pitääkin – hyvässä ja pahassa. Vielä pidemmälle uskaltautuu Contryside kelloineen kaikkineen, bändin soundatessa itse asiassa erittäin mehukkaalle, taas on voitto pienistä asioista kiinni. Koskettimet ovat vahvasti esillä ja synamatot koristelevat taustoja, kun rummut-basso-kitara kolmikanta rakentaa kaiken oleellisen.

Rosewoodin uudet vahvuudet saavatkin melankoliset hard rock siivut tarttumaan ja esimerkiksi Sorrowless uskaltaa luottaa koukkunsa voimaan uhmakkaasti, eikä äänimaisemaa ängetä tukkoon. Kärkisiivuksi sijoitettu Ravenheart on myös puhdas onnistuminen, jota ei harmillisesti oikein pystytä toistamaan myöhemmin. Keskitempoisen massan rikkoo Bad Lutherian, jolla mennyt punk-asenne nostaa hetkeksi päätään, mutta onhan tämä puhdas hard rock levy alusta loppuun saakka.

Vokalistin kankea englanti ja jotkin sovitusten tarpeettomankin virtaviivaiset ratkaisut vievät terää, mutta tämä on kiistatta askel uuteen ja lupaavampaan suuntaan.