Forwardman: The Brass Bandit Transaction

Ainoa Productions

Forwardman oli viimeksi esillä Desibeli.netin sivuilla reilu seitsemän vuotta sitten, kun energinen This Ain’t No Rocket Science -pitkäsoitto ilmestyi. Tässä välissä julkaistiin nelisen vuotta sitten elektronisempi New Tomorrow -albumi, jota voi pitää jälkikäteen tarkasteltuna lievänä harha-askeleena.

Kitararock teki kuitenkin nopeasti paluun ja toisen kiekon jälkeen käynnistynyt sinkkuketju saa nyt päätöksensä. The Brass Bandit Transaction -levylle ovatkin päätyneet kaikki neljä tässä välissä julkaistua sinkkua, joista vanhin, eli Out of the Ballpark, saatiin ihmisten ilmoille jo vuonna 2019.

Maailma muuttuu, eikä Forwardmankaan kuulosta enää samalta kuin 10-luvun puolivälissä, mutta yhtye on edelleen yhtä kuin kaikki biisit kirjoittanut Sakari Viittala. Tyylinä on kitarapoprock, tosin vuosien saatossa pop on noussut nokkimisjärjestyksessä rockin edelle ja Viittalan koukut ovat aiempaa paremmassa terässä, ainakin jos asiaa tarkastelee popin kulmasta.

Ne harvat onnekkaat, jotka saavat käsiinsä levyn vinyylipainoksen saavatkin nauttia em. sinkun soundeista, kun on aika pistää B-puoli soimaan ja nauttia levyn toisesta alusta. Kuinka kepeää ja vaivatonta soundi onkaan, torvien soidessa ja ison yhtyeen soidessa kuin kultakauden Dire Straitsin.

The Brass Bandit Transaction on äänitetty periaatteella, että aluksi kasassa ovat biisit ja sitten studioon tuodaan soittajia, joille materiaali on täysin uutta. Saatesanoissa mainitaan ovelasti Bob Dylan, joka tykkäsi viskata biisipalloja uusien muusikoiden palloteltaviksi ja reagoi tapahtuneisiin asioihin dylanmaisen arvaamattomalla tavalla. Tarina ei kerro sen tarkemmin, kuinka runsaasti soittajat saivat tällä erää osallistua sovitusten tekemisiin ja missä määrin biisit jalostuivat, mutta jonkinlaista vuorovaikutusta on nähtävästi ollut.

Kitarat soivat monipuolisesti, torvet luotailevat sydänten kammioita toisinaan hyvinkin kaihoisasti ja vaikka materiaalia on runsaasti ilmassa, vältetään philspectormainen äänivallin ylösmuuraus – onneksi. Nämä biisit kun ovat pienempiä, herkempiä ja mielestäni esimerkiksi Rivers hyötyy suunnattomasti nimenomaan herkemmästä äänenpaineesta. Ei tämä mikään ehyt albumikokonaisuus ole, eikä jokainen tikka osu tauluun, mutta ne jotka osuvat, ovatkin sitten lähempänä keskustaa.