Aleksi Myllykoski: St. Virus

Signature Dark

Elämme muutosten aikaa. Maailma joka oli olemassa vuonna 2019 on mullistunut peruuttamattomalla tavalla. Suurin muuttaja on ollut samaisen vuoden lopulla ilmentynyt virus, jonka lopullisia vaikutuksia voimme vain arvailla. Eivätkä nämä vaikutukset ole mitattavissa yksinkertaisesti rahassa, hyvinvoinnissa ja materiassa, sillä meiltä kaikilta on viety jotain arvokkaampaa.

Artisti, DJ, äänisuunnittelija ja tuottaja Aleksi Myllykoski on luonut kokemuksistaan, tunnoistaan ja ajatuksistaan albumillisen musiikkia, joka pyrkii tavallaan purkamaan ja heijastamaan tapahtunutta ja koettua. Ambientmaiset äänimaisemoinnit ja hiuksenhienot kumarrukset modernin jazzin suuntaan ovat vain viitteitä, sillä näiden äänien ja tunteiden kuvaamiseen eivät sanat tahdo riittää. Eikä sanoja juuri kuulla levylläkään, mitä nyt Wimme Saari käy hieman antamassa ääntään yhdeksi soittimeksi.

Näin henkilökohtainen ja ehdoton levy on tietysti hankala arvioida, koska aihe on niin lähellä allekirjoittanuttakin. ”Pandemian hiljainen hymni – St. Virus” seisoo saatekirjeen otsikkona, ja siitähän tässä on kyse. Nämä melankoliaan taipuvaiset äänikentät, tummat varjot ennen niin kirkkaiden taivaiden yllä ja hiljaisuudet metropolisten sydämissä – me muutuimme, mutta mihin suuntaan ja mikä virus on meille?

Ennen kuin uppoan liian syvälle filosofisiin dilemmoihin, pelastaudun havahtumalla siihen tosiasiaan, että Controlin kaihoisa saksofoni on Tapani Rinnettä parhaimmillaan. Tuskaisat nuotit puristuvat kuin liian kapealle kujalle päätynyt ihmisjoukko. Social Dintancing saa pohtimaan Blade Runner -elokuvien tähdettömiä taivaita, kun taivaiden kirkkaimmat valot ovat keinotekoisia. Entäpä sitten näissä oloissa mahtipontiseksi luettava St. Virus - Fall? Pandemian hymni tuntuu soittavan oman sieluni säikeitä syvemmältä, kuin olisin alkujaan arvannutkaan.

St. Virus on surullinen ja pohdiskeleva levy, joka kertoo rikki menneestä maailmasta, meidän maailmastamme. Se ei ylly pauhaamaan maailman pahuudesta, koska virukset eivät ole pahoja, ne vain ovat. Ne ovat osa maailmaa, luontoa, olevaisuutta ja sitä kautta myös osa meitä. Kenties mekin olemme hieman kuin virukset, koska nekin tuntuvat olevan kykeneväisiä ihmismäiseen oveluuteen, armottomuuteen ja kestämättömyyteen. Kenties.

Tiedän seisovani mahdottoman yhtälön edessä, joka tarjoaa vain lisää kysymyksiä, mutta tuota samaa fatalistista melankoliaa huokuu myös St. Virus. Hienosävyinen ja monitasoinen teos, joka sulkee yhdellä tavalla näiden reilun kahden vuoden mittaisen yötaipaleen.