Saxon: Carpe Diem

Silver Lining Music

Brittiläisen heavy metalin legenda jaksaa porskuttaa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Oli bändin musiikista sitten mitä mieltä tahansa, niin jo silkat numerot hämmentävät satunnaisen kriitikon. On huimaavaa ajatella, että Carpe Diem on jo Saxonin 24 studioalbumi, eikä bändi ole suinkaan hidastellut viime aikoina. Kyseessä on kymmenes uudella vuosituhannella julkaistu albumi ja toinen kuluvalla vuosikymmenellä, eli kyseessä on kaikkea muuta kuin silkan nostalgian varassa ratsastava veteraanijoukko.

Entä miltä uusi Saxon kuulostaa armon vuonna 2022? Yllättävänkin nuorelle, tuoreelle ja voimakkaalle. Alkuperäinen vokalisti Biff Byford antaa palaa kuin 30 vuotta nuorempi Rob Halford ja niinikään alkuperäisjäsen Paul Quinn kiskoo kitarastaan melkoisia riffi- ja melodiakeskittymiä. Toisessa kitarassa vakuuttaa tuttuun tapaan Doug Scarratt, kuten hän on tehnyt jo vuodesta 1996. Scarratthan on bändin ’uusi kundi’, joka on uuden albumin valmistumisen myötä ollut mukana puolella yhtyeen kaikista studiolevyistä.

Maailma muuttuu, metalli ei niinkään. Tämä käy päivänselväksi, kun kuuntelee levyn uusinta sinkkulohkaisua. The Pilgrimage on kuuden ja puolen minuutin mitassaan eeppinen kuin otsikkonsa, eikä rutistuksesta jää puuttumaan mitään. Sähäkämpää laitaa edustaa puolestaan sinkkuketjun kasarinen vauhtipala Remember the Fallen ja onhan startiksi sijoitettu Carpe Diem (Seize the Day) malliesimerkki siitä, kuinka metallisia iskubiisejä tehdään – ja on aina tehty.

Jossain vaiheessa Saxon yritti muuntaa soundiaan raskaammaksi, mikä tuntui hieman pakotetulta, mutta tätä nykyä historia ja modernit vivahteet ovat löytäneet tasapainonsa. Näin bändi kuulostaa myös sopivan ajattomalta, minkä lisäksi se tuntuu tekevän vain sitä mistä itse pitää – turha näillä vuosilla on enää ketään yrittää väkisin miellyttää. Albumi on ehyt, eikä jälkimmäisellä puoliskolla koeta monista muista yhteyksistä tuttua uuvahdusta, vaan kymmenen raitaa ja kolme varttia ovat täyttä asiaa.

Saxon saattaa päällisin puolin näyttää harmaantuvien ukkojen kerholta, mutta todellisuudessa Carpe Diem on jälleen kerran yksi osoitus siitä, että ikä on vain numeroita. En minä odota Saxonin jäävän eläkkeelle, enkä edes halua tai toivoi sitä. Hieman harmaantuneen teräsmiehet eivät ole näet tippaakaan ruosteessa ja vielä on matkaa auringonlaskuun.