Parlophone

... siis merkittäköön aikakirjoihin että vuonna kaksituhatta ja neljä voimansa uudelleen löytänyt Suburban Tribe matkasi jälleen kohti tuttuja raskasmetallisempia rantoja.

Mutta kuinka kaikki taas kävikään?
Yhtyeen vuonna 1998 julkaisema neljäs pitkäsoitto Elektro 57 sai allekirjoittaneen aikoinaan haukkomaan henkeään ihastuksesta. En ollut aiemmin juuri joukkiota noteerannut mutta nyt oli tullut aika korjata mielipiteitään. Kolme vuotta myöhemmin ulos lykätty, bändin itsensä mukaan nimetty Suburban Tribe veti jälleen maton täysin alta, mutta tällä kertaa valitettavasti negatiivisessa mielessä. Uudet aiempaa kevyemmät biisintekoainekset eivät tuntuneet kestävän kovin korkealle ulottuvia rakennelmia, ja kappalemateriaalikin kuulosti aiempaa heppoisammalle. Nyt heiluri on siis jälleen heilahtanut kohti raskaampaa toteutusta, ja hyvä niin sillä tämän taonnan Suburban Tribe tuntee ja taitaa.

Aloituspotkuna tarjotaan kaikki epäilyt alas ampuva You Can’t Stop Us Now, jonka rankka rypistys ja energinen mättö osoittautuu ensiyllätyksen jälkeen nopeasti sekä sopivaksi että tarkoin harkituksi. Vaikka pedaalia painetaan lattiaan paikoitellen useamman kymmenen newtonin voimalla muistetaan sitä myös välillä sieltä nostaa. Sukulaisuus niin edelliseen kuin aiempiinkin levyihin on ilmeinen, mutta tarvittavaa päivitystä on silti tapahtunut. Aikoinaan Kyyriassakin äänijänteitään harjoittanut Ville Tuomi on nyt sulautunut saumattomaksi osaksi Subbari-leiriä, ja bassosta vastaavan Janne Joutsenniemen ideakaivo on jälleen pullollaan tarttuvia melodiota ja riffejä. Soundipolitiikka on ryhmällä taas, kuten aina, hallussa ja bändi kuulostaa murhaavan vahvalle saaden kesän festareiden odotuksen tuntumaan ikuisuudelta.

Singleksikin nostettu kakkosraita Untameable, Kornmaisen raivoisa rap-metallistus Firedance sekä edellisen perään hitaasti kasvava, tylyydessään nimensä veroinen Cancer ovat kaikki täysosumia. Kukin kappaleista edustaa omaa erillistä osaansa yleiskuvasta, ja tämä voimakkaiden eri tunnelmien onnistunut yhdistäminen on Manimalin suurin vahvuus. Eikä tämä vielä tähän jää sillä kahdeksantena iskuna tärähtävä Potrait Of Lost Innocence avaa lisää käymättömiä korpimaita silmien eteen. Pari kappaletta myöhemmin soiva videobiisi Silent Rain, joka syystä tai toisesta tuo mieleeni jatkuvasti Faith No Moren viimeiseksi jääneen Album Of The Year levyn, osoittautuu myös äärimmäisen tarttuvaksi sekä kestäväksi junttaukseksi. Ei tältä levyltä ainakaan single-ehdokkaat pääse loppumaan.

Mitäpä sitä kiertelemään: Suburban Tribe on palannut vahvempana kuin ehkä koskaan. Musiikki on ajan kuluessa varioitunut mutta on silti samalla säilyttänyt tunnistettavuutensa ja uniikin ilmeensä – asia mihin kovinkaan moni bändi ei ehdi koskaan yltämään. Kyllä taas kelpaa liputtaa suomalaisen raskaamman musiikin puolesta.