The Backstabbers: For All the Bastards

Noizeland Records / El Behringer Records

The Backstabbers kuuluu niihin ryhmiin, joille ennustin 10-luvun lopulla loistavaa 20-lukua. Bändin huipputarttuva action-rock näet tuntui tuolloin vain kiihtyvän, jalostuvan ja kohoavan yhä korkeammalle tasolle. 20-luku on kuitenkin mennyt kuten on mennyt ja niinpä tämänkin ryhmän esikoispitkäsoitto on ilmestymässä vasta nyt.

Tässä välissä liekkiä pidettiin kuitenkin sen verran yllä, että viime vuoden puolella maailmalle päästettiin kaksi sinkkua. Pitkäsoiton ensimmäinen sinkkulohkaisu Knockout saa kunnian korkata myös albumin ja suoraviivainen rymistelynumero sopii starttiin kuin nyrkki silmään. Tämänhän The Backstarbbers on hallinnut aina, sillä vaikka bändin soitto on periaatteessa melodista, on se sitä mitä meluisammalla tavalla.

Mikäli levy olisi vinyylimuodossa, saisi kuvitteellisen A-puolen puolestaan sulkea toinen sinkkuraita Riding Through the Night, joka niinikään kuuluu huippunopeiden menopalojen joukkoon. Näissä kohdin vauhdikkuus tahtoo tosiin kääntyä jo tekijöitään vastaan, etenkin kun CD-laitoksella ja verkon musiikkipalveluissa ei tule sitä levynkääntämisen suomaa taukoa.

Albumin toistaiseksi uusin sinkkuveto, My Soul Ain’t for Sale, mahtuu sekin kuvitteelliselle A-puolelle ja vaikka tämäkin on korkeaoktaaninen rymistely, tarjoaa se rahdun enemmän sekunninosia hapenotolle. Eikä hauskanpito lopu suinkaan siihen, sillä omasta mielestäni vasta seuraavaksi kuullaan kiekon hittipotentiaalisin veto. Let’s Do It on nähkääs niin suunnattoman tarttuva rock-pommi, että monet bändit antaisivat (ruumiin)jäseniään siitä vaihtokaupassa.

Jälkimmäiseltä puoliskolta löytyy myös kiekon ainoa neljän ja viiden minuutin rajan rikkova numero, eikä For All the Bastards jää tippaakaan jykevän nimensä varjoon. Tätä on rock’n’roll, tätä on vaara, hiki, bensankatku ja suloisin tuli, joka nuolee jo kammion seiniä ja kenkien kärkiä. Olisin kaivannut vastaavaa tunnelmanmuuttajaa myös A-puolelle, joka vielä monituisten pyöritystenkin jälkeen kärsii mielestäni etupainoisuudesta.

Hiukan kokkareita, enemmän kiitosta. The Backstabbers on avannut näyttävästi pitkäsoittojen ketjun, joka tulee toivottavasti karttumaan ajan myötä. Hattua nostan etenkin siitä, että esikoinen ei olekaan aiempien EP-levyjen ja sinkkujen kollaasi, vaan materiaali on uutta.