Boris: W

Sacred Bones

Boris on japanilainen, erittäin kokeellista musiikkia luova trio. Yhtye on ollut toiminnassa jo huimat 30 vuotta ja julkaisuja löytyy verkosta vaikka millä mitalla, mutta niin vain W on ensimmäinen Desibeli.netin toimitukseen saapunut tallenne – ainakin allekirjoittaneen mielestä.

Takana on siis pitkä matka, mutta uusin tallenne on täsmälleen saman kolmikon luoma kuin vuoden 1996 debyytti Absolutego. Alusta saakka yhteistyötä tehneet Takeshi, Wata ja Atsuo ovatkin selvästi löytänee jo aikaa sitten saman sävelen, värähtelytason, piilouniversumin ja tason. Tuo 26 vuoden takainen ja tunnin kokoinen yhtämittainen ääniteos on sittemmin saanut seuraajia ja W onkin jo kaiken kaikkiaan 27 pitkäsoitto. Noita lukuja kelpaa pohtia jonkin aikaa, etenkin kun julkaisuja on tippunut kautta aikojen melko lailla samaan tahtiin.

Entäpä sitten itse musiikki? Tämä on vaikea pala kuvattavaksi, mutta W leijailee toisinaan indie pilvissä, jyrisee doomin voimalla, loikkaa avantgarden rock-puistoon, kummailee popin kanssa ja soundaa ambientilta. Eivätkä elementit suinkaan odota kiltisti omaa vuoroaan, vaan eri asioita yhdistellään ennakkoluulottomasti. Äänivallit eivät ole mitään tuhottoman massiivisia, vaikka meteliäkin riittää toisinaan, tärkeämpää on kuitenkin rakenteiden ja äänten selkeys.

Kaikkea leimaa voimakas kokeellisuus, joka ilmenee mm. kuiskattujen lyriikoiden, akustisten ja elektronisten elementtien sekoitteluna. Sekä tietysti kaikenlaisten ns. sääntöjen ohittamisena, koska nämä kappaleet, tai teoksen osat, on luotu nimenomaan omien tarpeiden ja linjauksien mukaisesti. Tämä kaikki saattaa vaikuttaa luettuna hieman kaoottiselta, mutta kaikessa on kuitenkin omanlaisensa järjestys, borismaisella tavalla nyt ainakin.

Kyse on enemmänkin äänitaiteesta, mutta voi taidekin omata populaarikulttuurin tapojen mukaista tarttumapintaa, kuten videobiisit Drowning by Numbers ja Beyond Good and Evil osoittavat. En yleensä mainosta musiikkivideoita, mutta tässä tapauksessa kuvallinen tuki saattaa avata enemmän teoksia, kun edessä on monenlaisia muureja.

Jään harvemmin enää positiivisella tavalla näin hämmentyneeksi, kuin Borisin edessä. Mikä tietysti osoittaa jo sen, että trion musiikkiin pitää tutustua tämän jälkeen ehdottomasti vieläkin syvemmin. Musiikki on loppumaton matka ja päättymätön tarina, kuten tulin jälleen kerran oppineeksi.