f#: Scientifically Proven & Clinically Tested

SatnaMusic

Mahdollisista hakukoneteknisistä ongelmista huolimatta f# on mielestäni mitä loistavin otsikko musiikin saralla, vaikka sen kaupallinen potentiaali ei välttämättä huima olekaan. Toisaalta Sid Hille, Jori Huhtala ja Markus Ketola ovat tuskin tähdänneet striimauslistojen kärkeen, kun tätä osin improvisoitua avantgarde-albumia on luotu. Annetaan siis äänten ja oikeammin taiteen puhua instrumentaalista kieltään.

Scientifically Proven & Clinically Tested on hauska otsikko, joka saattaa myös samalla heijastaa sitä, että levy on syntynyt kaksissa eri sessioissa. Ensin kolmikko äänitti reilu neljä vuotta sitten Vaasassa improvisoitua materiaalia, josta on muodostettu tämän levyn kuusi raitaa. Neljä muuta numeroa ovat puolestaan Hillen vuonna 2019 äänittämiä kappaleita, jotka Espoon modernin taiteen museo, eli EMMA, aikoinaan tilasi.

Näistä ainesosista on syntynyt sekoittamalla ja sovittelemalla perinteisen albumin mittainen ja kokoinen annos äänitaidetta, joka haastaa kuulijansa mielikuvituksen. Kuuntelukokemuksen luonne onkin täysin kiinni pään sisäistä avaruuksista ja kaiken mahdollisen rajattomuudesta – tai rajallisuudesta. Puheet ovat tietysti puheita ja vasta äänet tekevät sen mitä tekevät, jos tekevät. Tapauksessani pidän vuorovedosta, joka syntyy jo levyn alkupuolella. Raskaasti soundaava Heavy on erinomainen avaus, kun taas jazzahtavasti kurvaileva ja hiljaisemmin pulppuava Concrete betonoi itsensä modernin jazzin syvyyksiin.

Välisoittomaiset Bossa II ja kiekon sulkeva piiloraita lienevät palasia miltei vierekkäin äänitetyistä osista, kun taas niinikään Vaasassa improvisoitu Resolution porisee kuumemmalla liekillä. Kaiken tämän keskellä Fragile hiljentää hetkeksi askelluksen, asettuen luonnollisena osana em. Concreten ja Air-raidan väliin. Näin Hillen säveltämät ja trion yhdessä luomat luvut sulautuvat tavallaan yhdeksi teokseksi, joka on kuitenkin samaan aikaan hurja äänteen kollaasi.

Kuinka siis voin ensinnäkään arvioida avantgarde-levyä? En voi kuin kuunnella sydäntäni ja tutkia kuinka nämä tietyt äänet vaikuttavat minuun. Levyn jännittävät kurvit voivat viedä kummiin paikkoihin, etenkin kun vain sulkee silmänsä ja antaa äänille kaiken mahdollisen tilan, ajan ja mahdollisuudet.

Mainittakoon vielä lopuksi, että Hillen säveltämät osat innoittuivat aikoinaan Tapio Wirkkalan ja Rut Brykin töistä. En ollut alkuun varma, josko tätä olisi pitänyt ensinnäkään sanoa ääneen, mutta sama tieto lukee levyn sisäkansissakin, joten tuskin se on suurempi valtionsalaisuus.