Tiisu: III

Kaiku Recordings

Tiisu on yksi 10-luvun kotimaisen rockin tähtitarinoista, jonka onnistui julkaista peräti kaksi loistavaa pitkäsoittoa heti levytysuransa alkutyrskyissä. Vuoden 2015 Elämän koulu -debyytti keräsi kunniaa, glooriaa ja täysiä tähtipotteja mm. Desibeli.netissä päivittäessään kovia kokeneen suomirockin uudelle ajalle. Vuoden 2017 Tänne ei jää kukaan osoitti taas, että kyseessä ei ollut silkka onnenkantamoinen.

Hieman yllättäen kolmatta pitkäsoittoa saatiin lopulta odottaa lähemmäs viisi vuotta, vaikka ensimmäinen III-kiekon sinkku ehtikin ilmestyä vielä vuoden 2019 puolella. Kuollaan me kaikki -sinkku oli, ja on tietysti edelleen, kerrassaan loistava pop-helmi, jolla tiisumaiset juonteet jatkoivat jalostumistaan ja kehittymistään. Kuoleman realiteetit ja elämän kummallisuudet vaikuttivat hieman karmeiltakin, mutta Tiisuhan nyt saa luotua vaikka hautajaisista jotain hilpeämpää.

Sittemmin kolmannelta albumilta lohkottuja sinkkuja on ilmestynyt neljä lisää ja osin pitkäsoiton julkaisun viivästyminen on taatusti johtunut venyvästä pandemiasta, jonka aikana ei ole paljoa tarvinnut pohtia levynjulkaisukiertueiden kaltaisia asioita. Ehkäpä odotus ja kypsyttely olivat kuitenkin positiivisia voimia. Tai ainakin itse halua niin ajatella, jotta tässä kaikessa olisi hieman enemmän järkeä.

Ajat muuttuvat, ihmisetkin ovat jatkuvassa liikkeessä ja lopulta Tiisun kolmannesta pitkäsoitosta muodostui aiempia enemmän bändilevy, jolla koko ryhmän ääni erottuu entistä paremmin. Kiekon halki kulkevana löyhänä teemana voi pitää elämän kiertokulkua, ja jatkuvaa uusiin tilanteisiin päätymistä. Nuoruus jää taakse, aikuistuminen koetaan eri kulmista, ja horisontissa väijyy kuolema tietysti alati – siinähän sitä riittää ratasta kierrettäväksi ja dominoa tutkittavaksi.

Em. sinkuista Kesä lähetti kirjeen löytää melankolian pisteliäisyydestä lohtua ja hiljaisen puolislovarin kaihossa voi tuntea kesän haamun keskellä loskaista talvea. Melankoliaa ja surumielisyyttähän tämä on, mutta tiisumaisella tavalla, ettei suru vallan voita kaikkea. Aikuistumisen kompuroivista ensiaskeleista kertovat puolestaan niinikään sinkkuna ilmestynyt Valitettavasti valintamme ei osunut sinuun, sekä diskon kautta kurvaava menoraita 18v., joka kiskaisee täysi-ikäisyyden kunniaksi kunnon nousuhumalat ja tietysti oksentaa varsamaisen pellavapään herttaisuudella.

Elämä on matkoista suurin ja kun Me olemme me, voi yhtye rokata kuin kasarikauden Queen. Lapsettaa livauttaa sekaan punkin räkäisyn ja peräti päälle seitsemän minuutin yltävä Hiillos lipuu progehtavan suomirockin olutmainoksen väriseen auringonlaskuun, kuin luvaten paremman huomisen koittavan meille kaikille. Tai ehkä se onkin auringonnousu?

III otti aikansa syntyä, mutta uskoisin kuluneen ajan jalostaneen bändiä ja toisaalta valmistelleen maailmaa juuri tämänkaltaiselle levylle. Sinkkuja joukossa on paljon, kuten todettua, mutta kaikesta huolimatta kyseessä on mielestäni aito pitkäsoittokokonaisuus, jolla uskalletaan pohtia elämän suuria ja pieniä asioita. Nuoruuden kääntymistä aikuisuuteen, väistämättömän suuren tuntemattoman läsnäolon tunnustamista ja kenties jopa ymmärtämistä. Eli toisin sanoen: Tiisu on luonut täydellisyyttä hipovan kolmannen albuminsa, jonka pitikin ilmestyä nyt – lähes viisi vuotta myöhemmin.