Springtime: Springtime

Joyful Noise Recordings & Springtime

Springtime on australialainen rock-yhtye, jota kutsutaan kotiseudullaan(kin) superbändiksi. Ryhmän tunnetuin jäsen kansainvälisesti lienee The Dronesistakin tuttu Gareth Liddiard, jonka Tropical Fuck Storm julkaisi oman pitkäsoittonsa niin ikään kuluvan vuoden lopulla. Rumpali Jim White on tahollaan tehnyt 80-luvun alun jälkeen yhteistyötä mitä erilaisempien bändien kanssa, joita kaikkia yhdistää löyhästi lähinnä kokeellisuus. Trion täydentää kosketinsoittaja Chris Abrahams, jonka suurimmat saavutukset ovat tapahtuneet puolestaan The Necksin rajoja rikkovan jazz/kraut rockin saralla.

Reilusti bändikavereitaan nuorempi Liddiard saattaa vaikuttaa äkkiseltään trion moottorilta, mutta White ja Abrahams ovat siinä määrin meritoituneita soittajia, että kyseessä lienee totaalinen demokratia, jossa Liddiard vain on sysätty vokalistin paikalle. Debyyttialbumi on seitsemän raidan ja hieman päälle kolmen vartin mittainen annos rämisevää, polveilevaa, kummissa paikoissa kurvailevaa ja toisinaan hyvinkin hiljaiseksi jalostuvaa rockia. Jos genrelappuja ryhtyy latomaan päällekkäin, niin pohjalle sopii aina yhtä epätarkka alternative. Sen jälkeen on hyvä mainita noise, jazz ja avant-garde, jotka sijoittavat Springtimen jonnekin uudemman Nick Caven ja Twin Peaksin mustan killan välimaastoon.

Albumin luonnosmaiset raidat lienee vedetty suhteellisen rennoin rantein ja vähäisin reunaviivoin studiossa narulle, eikä ryskeessä tunnu olevan juurikaan jälkiäänityksiä paikkoja siivoamassa. Kompromissittomuus ja impulsiivisuus toimivat kuitenkin trion eduksi, sillä näissä raidoissa on aitoa elinvoimaa ja rockin vaarallisuutta, kun äänivallit saattavat heittää niskaasi ties minkä muotoisia aaltoja, lohkareita ja toisinaan pehmoisia pilviäkin.

Alkuun hämmästelin enemmänkin materiaalin monia muotoja, mutta hiljalleen biisien koukut ja kummat ratkaisut ovat saaneet viihtymään aina vain pidempään kiekon parissa. Springtime ei tähtää listojen kärkeen, vaan haluaa mitä selvimmin luoda noisen energioista, jazzin saloista ja rockin rajattomuudesta aivan omanlaistaan taidetta. Kaikki numerot eivät tietenkään onnistu, eikä jokainen luku aukene, mutta ainakin nyt on luotu jotain totaalisen erilaista, uniikkia ja sitä kautta ihailtavaa.