Dave Lindholm: Honolulu +1 Hour

Daversumista kajahtaa. Dave Lindholm on ehtinyt perustaa jälleen uuden bändin ja vaihtaa laulukielen takaisin englanniksi. Ai, se olikin jo tavallaan vanhaa tietoa. Honolulu 1 Hour on nimittäin jo Dave Lindholm Lights -kokoonpanon toinen albumi. Koska täytyyhän ensi vuonna 70 vuotta täyttävän lauluntekijän pusertaa vähintään pari uutta levyä viiteen kuukauteen. Ja itse asiassa neljä levyllistä vuoteen, sillä edellisen vuoden syksynä ilmestyi suomenkielinen tupla-albumi.

Blues on tällä kertaa vain viite tai taustalla oleva konteksti. Honolulu 1 Hour tuo framille ilahduttavia tyyli- ja soundikokeiluja robottiääniä (!) myöten. Toisin kuin silloin tällöin, Lindholm on malttanut mielensä eikä ole jättänyt melodioita puolitiehen. Kenties pandemiasta johtuva keikkojen vähyys on edesauttanut tässä.

Tampereen kovasta muusikkoskenestä koottu Lights toimii erinomaisesti. Monipuoliset soittoniekat Tommi Laine (Pauli Hanhiniemen Perunateatteri, Pekko Käppi & K:H:H:L, Funky Kingston), Mikko Löytty (2000-luvun Hurriganes, Herra Heinämäen Lato-orkesteri, SF-Blues) ja Juppo Paavola (Pauli Hanhiniemen Perunateatteri, Hehkumo, Funky Kingston) pitävät huolen, että maestrolla on helppoa keskittyä olemaan Dave Lindholm.

Albumi toimii kokonaisuutena mainiosti ja jokainen laulu on omalla paikallaan. Toisaalta, tyylikäs kitarointi pelastaa monta esitystä, ja sävellysten kärki on kapeahko. Woodman Dance rokkaa muikeasti, Too Many Flashlights on maukas jumitusblues, harvinaisempaa voimakasta laulua sisältävä One Is a Robot tarttuu takinliepeeseen positiivisella tavalla ja Last Season rullaa vahvasti. Omalla tavallaan Honolulu 1 Hour on uniikki ja täysin davereeni esitys aiheesta blues. Eikä se kuulosta yhtään siltä millaiseksi bluesin ajattelet.