Ilari Siekkinen: Illuusio

Presence Records

Ilari Siekkinen on kotimainen rock-artisti ja vanhan liiton hämymuusikko pitkällä historialla. Bänditouhut alkoivat jo 70-luvulla, minkä jälkeen musiikki on ohjaillut elämää aina näihin päiviin saakka. Niinpä on suorastaan yllättävää, että kyseessä taitaa olla miehen soolodebyyttialbumi, tai ainakaan internetin syövereistä ei löytynyt jälkiä aiemmista pitkäsoitoista.

Niin tai näin, Siekkinen hallitsee suvereenisti progehtavan rockin salat ja Illuusion seitsemästä raidasta vain kaksi ylittää viiden minuutin haamurajan. Eikä lopputulema ole taatusti mikään vahinko, sillä Siekkinen on säveltänyt, sanoittanut ja sovittanut jokaisen siivun, minkä lisäksi hän on laulanut, soittanut kitarat, kiipparit, huuliharput ja yhden raidan bassotkin. Tuotantovastuu on jaettu Jani Viitasen kanssa ja jälki onkin ammattimaisen vankkaa.

Progehtava rock tulikin jo edellä mainittua, minkä lisäksi klassinen 70-luvun rock ja siitä kummunnut suomirock ovat mainioita tienviittoja ihannemaisemaa etsittäessä. Siekkisen ’hämyily’ ei sorru tarpeettomaan briljeeraukseen, eikä raitoja ole hinkattu puhki, mikä tahtoo sattua kovin monelle klassisen progen perään haikailevalle. Näissä biiseissä onkin orgaanista voimaa ja soundit on ymmärretty pitää riittävän rosoisina. Joidenkin korviin muutamat sivuäänet saattavat vaikuttaa jopa virheiltä ja mokilta, minusta ne vain tuovat sielua musiikkiin.

Otetaan esimerkiksi vaikka Kauneuden kalkkiviivoilla, joka kuulostaa aivan siltä, kuin elävä yhtye soittaisi samassa huoneessa kanssasi. Tuoreelta soundaa myös jopa lähes kahdeksanminuuttinen progejätti Tähdet, josta olisi niin helposti voinut sukeutua laimea Yes-pastissi. Oletettavan omaelämäkertainen Me luotettiin tuoksahtaa tahollaan hiukan naivilta, mutta tekstin mukaista se elo taisi takavuosina olla, kun kaikkea ei voinut aina googlettaa ja maailma makasi hieman toisin.

Illuusio on rehelllinen progerock-kiekko, jolla painopiste on jälkimmäisellä sanalla, eli rockilla. Se soundaa elävälle, se kuulostaa elämälle ja sen kanssa on helppo elää. Ei joukosta mitään elämää suurempia vetoja löydy, mutta jos vain olisi mahdollista, menisin taatusti keikallensa – ja oletettavasti viihtyisin hyvin.