Lauri Peisterä: Taivas liekit sammuttaa

Omakustanne

Sielukasta ja monimuotoista poprockia esittävä Lauri Peisterä esittäytyi Desibeli.netin sivuilla lähemmäs kolme vuotta sitten, kun Elämä on valtatie -sinkku julisti filosofiaansa jo silkalla nimellään. Sittemmin Peisterä on pistänyt ulos enemmänkin pienjulkaisuja, mutta nyt on koittanut debyyttipitkäsoiton aika, eli Peisterä bändeineen nousee uudelle tasolle.

Usein esikoisalbumit ovat omanlaisiaan välitilinpäätöksiä kaikesta jo kuullusta, mutta onneksi tilanne ei ole nyt aivan sellainen. Sinkkuparaatista joukkoon on mahtunut vain kolme viimeisintä numeroa, tosin etenkin alkuvoimaisesta bluesista kulman kautta voimaa uuttava Ei tytöt oota kyllä vahvistaa pakettia. Kappaleessa on kelpo groovea ja hakkaavassa rätkeessä sekä yllättäen sivusta kajahtavissa taustalauluissa on voimaa, jota olisi kannattanut hyödyntää muillakin raidoilla.

Saatekirjeessä korostetaan Peisterän yhtyeen merkitystä materiaalin työstössä ja kieltämättä bändisoundi on orgaanisen rupista ja meno messevää, kun soitto solahtaa kohdilleen. Tyylikirjokin yltää rohkeasti folkahtavasta tunnelmoinnista dumarimaisen romupiharockin kautta aina mahtavampiin popballadeihin asti, vaikka imeläksi Peisterä ei missään vaiheessa sorru. Lisäksi mukana on american kohtalokkuutta, countryn kaihoa, ja vaikka mitä muuta. Viimeiset sanat taitaa nojata jopa pedal steel -kitaraan hakiessaan voimaa viimeisiin sanoihinsa ja avaukseksi sijoitettu Näkymätön soi kohtalokkaan elokuvamaisesti.

Myyttinen Amerikka sekoittuu mielikuvien valkokankaalla tuhansien järvien maahan, eikä ajallakaan ole oikeastaan merkitystä näille ajattomille tarinoille, joissa ihmisyyden eri kulmat kääntyilevät moniin yhdistelmiin. Tekstien keskiössä on yleensä ihminen, joka kaipaa toista ihmistä, toista paikkaa, toista aikaa, tai useampiakin näistä – ja muista. Ellei sitten satu vain olemaan biletysmieli päällä, kuten parilla rallilla käy. Rakkaus kiertää ja kun se osuu kohdalle voi käydä häijysti tai taivaallisesti, koskaan ei tiedä.

Taivas liekit sammuttaa -pitkäsoitolla Peisterä yhtyeineen hamuaa moniin suuntiin, eikä albumi pysy oikein omaan korvaani kasassa. Tässähän on kiistatta monta sinkkukelpoista iskua, jotka taatusti herättävät vastakaikua ja tunteita, mutta olisiko sittenkin pieni karsinta ja virtaviivaistaminen ollut paikallaan? Toisaalta: esikoispitkäsoitto on vakaa taidonnäyte ja osoitus siitä, että tarina on vasta alkamassa.