Juhani Kuolevaisen sielu ja teot: Lennät aurinkoon, olen siivellä, täynnä elämää, olen kynsissä

Omakustanne

Juhani Kuolevaisen sielu ja teot – siinäpä vasta nimi, joka jää mieleen ja on samaan aikaan vaikea muistaa. Projektin takaa löytyy helsinkiläinen Jiipee Jyväsjärvi, joka luo folkahtavaa ja erittäin paljaaksi riisuttua poppia. Ja nyt puhutaan siis todella karsitusta äänimaisemasta, jonka maantieteellinen verrokki voisi olla muutamaa käppyräistä mäntyä ylläpitävä piskuinen saari jossain järvisuomen romanttisimmassa kolkassa.

Itse asiassa napakasti nimetty Lennät aurinkoon, olen siivellä, täynnä elämää, olen kynsissä -albumi ilmestyi jo alkuvuodesta, mutta halusin tehdä kiekon kohdalla poikkeuksen ja nostaa sen vielä näin pitkän ajan jälkeen esiin, sillä harvoin vastaan tulee näin omintakeista ja samaan aikaan tasokasta debyyttilevyä. Arjen kummallisuuksia ja pienen ihmisen ajattomia ajatuksia pursuavat tekstit nousevat väistämättä keskiöön, jo ihan silkan kummallisuutensa ansiosta, mutta on kiekolla muitakin ansioita ja saldo on lopulta todella korka.

Musiikki tekstien takana syntyy pitkälti akustisella kitaralla, erilaisilla ja erisoundisilla koskettimilla, sekä herkillä käsillä soitetuista rytmipuolista. Tasapaino näin hataran korttitalon kanssa on kaikki kaikessa, kun vähemmän on enemmän, mutta nyanssejakin pitäisi pystyä luomaan. Jotain tyylin ainutlaatuisesta kertonee jo se, että esimerkiksi Viesti kaukaa soi samaan aikaan kuin Leonard Cohen ja Tommi Liimatta, joita Santeri Seessalo vahvistaa. Tiedän – vaikea tuota on päähänsä saada, mutta arvaattekin varmaan että Peitsamo on seuraavaksi jonossa, tuossa kuvitelmien studiosessiossa antamassa omia vinkkejään tekijöille.

Tekstien puolella Jyväsjärvi pystyy yhtä suuriin saavutuksiin, sillä sanoissa kaikuu samaan aikaan naiivi viattomuus, elämän varjopuolet ja Kaurismäen luuserikeskeisyys. Ihan oikeasti: kuka jututtaa Bensa-asemakujalla Shellin myyjää aamuyöstä, kun ei ole ketään muutakaan jolle puhua? Luultavasti aika moni ja tässä heille oma laulu. Minäkin olen puolestani selvästi Mallikansalainen, sillä en koskaan huijaa hedelmävaa’alla ja Badding taitaa sekin osua keskelle oleellista.

Pohdin pitkään jo viidettäkin tähteä, mutta jätetään se nyt vielä seuraajalle, joka toivottavasti saapuu luoksemme mahdollisimman pian. Loistavalle musiikille on aina tilaa, pienellekin sellaiselle, jossa alkujaan vähäisistä aineksista on koottu arjen rattaiston hampaita kommentoivia pienoisteoksia.