Osa7029: Sounds for Abandoned Places

Eclipse Music

Yritän useimmiten jättää yhtyeiden ja artistien nimeämispolitiikan sikseen, mutta mielestäni säveltäjä Aki Yli-Salomäki olisi kyllä voinut löytää paremmankin otsikon ambient-projektilleen. Tai edes helpommin muistettavan, sillä ainakin allekirjoittaneella on vaikeuksia muistaa tarkkaa osanumeroa.

Sounds for Abandoned Places on sen sijaan otsikkona mitä kuvaavin ja toimivin, sillä kenttä-äänityksillä vahvistetut äänimaailmat istuvat nimenomaan autioihin paikkoihin, (ihmisistä) hiljentyneisiin tiloihin sekä erilaisiin ääniin, jotka on työnnetty kauas hälystä ja kiireestä. Jonnekin missä ne jo lähes haipuvat pois, mutta eivät kuitenkaan vielä. On tietysti täysin makuasia, pitääkö näitä teoksia ensinnäkään musiikkina, niin kauas Osa7029 makaa. Mielestäni eri luvuissa yhdistyvät klassisen musiikin elementit sekä moderneiksi miellettävät elektroniset ja minimalistisemmat suunnat tavoilla, joista on syntynyt uudenlaista musiikkia.

Anthem for Corrosionin vääjäämättömyyttä henkivässä kulussa on samanlaista unenomaisuutta kuin Annihilation-elokuvassa, sekä sille loistavan ääniraidan luoneiden Ben Salisburyn ja Geoff Barrow’n äänikentissä. Toinen elokuvallinen kiintopiste on kiistatta Stalker usvaisine peltoineen ja hylättyine rakennuskomplekseineen, mutta nyt puhutaan jo niin vahvoista mielikuvapilvistä, että jokainen löytänee omat leffansa joilla jatkaa tästä eteenpäin hylätyissä paikoissa ja niiden äänikentissä.

Sounds for Abandoned Places on rauhallinen ja levollinen albumi, joka nousee etenkin ankkuriraita Desert Songin kautta vielä ylemmälle kiertoradalle. Kymmenminuuttinen jätti ei kuitenkaan latista mitään edellä kuultua, vaan toimii ainoastaan matkan viimeisenä loogisena pisteenä. Kun koko äänimatkaa punnitsee brianenomaisen Cabin by the Beachin pehmeiltä hiekoilta aina lopun autiomaahan saakka, on albumi kuin yhtä seesteisten näkymien ja rauhallisten kuvien jatkumoa.

Vaikea tästä on juuri ainuttakaan osaa mukana hyräillä, mutta huomaan silti viihtyväni eri lukujen parissa kerrasta toiseen. Sanalla sanoen upea levy, josta ei jää puuttumaan mitään, eikä mikään pistä väärällä tavoin korvaan. Hiljaisuuden reunalla on haastavaa luoda ainutkertaisen tuntuista äänitaidetta, etenkin kun kuulijoiden mielenkiinto saattaa näinä päivinä lopahtaa jo puolen minuutin kohdilla, mutta mielestäni tässä albumikokonaisuudessa on suoranaista taikaa jolle kannattaa antaa tilaa ja aikaa.