Johanna Elina Sulkunen: Terra

Tila

Johanna Elina Sulkunen on jo pitkään vaikuttanut Kööpenhaminan jazz-piireissä, mutta laulaja/säveltäjän uusi albumi on mitä universaalein musiikkikokemus. Tai oikeastaan on jo hankalaa puhua edes musiikista sen perinteisesti ymmärretyssä muodossa, sillä Terran äänimaisemat ja äänikudokset ovat usein enemmänkin äänten kollaaseja ja suuntaviivamaisia vetoja laajimmilla kankailla.

Kuuleman mukaan Terran piti alkujaan syntyä ainakin osittain Islannissa, mutta kunnianhimoiset kenttä-äänitykset vaihtuvat studion eristykseen ja soundien kotikutoiseen työstöön. Pandemia muutti tilanteen ja pisti säännöt uusiksi, mutta mielikuvitusta yksikään virus ei pysty estämään. Ensimmäisessä kappaleessa mainitusta jazzista ei tällä levyllä ole juuri jälkeäkään, vaan kyseessä on modernin äänitaiteen, ambientin, elektronisen kokeiluhenkisyyden ja ennakkoluulottoman sovitustyön synnyttämä kummajainen.

Soitinten joukossa, ja usein myös keskiössä, häärii tanskalainen jousikvartetti Halvcirkel, joka saa pinnistellä ja ponnistella hiljaisuuden rajoilla. Toki esimerkiksi X Hiemal antaa kuulijalle hetkittäin paljonkin ääniä prosessoitaviksi, mutta mitkään niistä eivät ole kovia, teräviä tai hyökkääviä. Terran äänet kulkevatkin maan pinnalla, sitä myötäillen, pinnasta satunnaisesti kimpoilleen ja vakaasti suuntiinsa kulkien.

Mikä sitten on kaikkien näiden äänten tarkoitus ja peruste? Siinäpä sitä on pähkinää purtavaksi, mutta vaikka nämä numerot eivät varsinaisesti ala mistään, johda mihinkään ja tee juuri mitään siinä matkalla, on niissä silti omanlaistaan vetovoimaa. Seitsemään osaan jaettu teos kiehtoo juuri erilaisuudellaan, jossa harvat jouset ja vielä harvemmat puhaltimet, sekä näiden takaa löytyvät vähäiset muut elementit käyvät omanlaisiaan vuoropuheluita. En tiedä välttämättä koko kieltä, en osaa läheskään kaikkia sanoja, mutta korvani tietävät mistä pitävät. 00

Jos jotain jäin kaipaamaan, niin edes hieman suorempaa tarttumapintaa ja kädenojennusta siellä täällä. Vaimeassa ehdottomuudessaan järisyttävä teos, josta en vieläkään tiedä mitä miettiä.