Ismo Alanko: Kaiken maailman kehtolauluja

Minä halusin olla niin kuin Beethoven, lauloi Ismo Alanko edellisellä albumillaan vuonna 2019. Silloin multi-instrumentalisti oli äänittänyt useimmat soittimet itse ja siten rocktriosta puuttui luomusoiton tunnetta. Päätin arvioni tuolloin pohdintaan siitä, että välipysäkkejä tarvitaan matkalla isommille asemille.

Nyt Alanko on siellä isommalla asemalla ja Beethovenin rooli ulkoistettu Marzi Nymanille, Lotta Wennäkoskelle, Timo Hietalalle, Markus Fageruddille, Kimmo Hakolalle ja kapellimestarina toimivalle Jaakko Kuusistolle. He ovat sovittaneet Alangon laulut. Tähden osa on varattu 60-henkiselle Oulu Sinfonialle.

Jo sovittajien ja artistin nimet kertovat, että Kaiken maailman kehtolauluja on otsikkonsa antiteesi: levyä ei ole suunnattu suurelle yleisölle tai kansainvälisille markkinoille ja sen musiikki on kaukana unilauluista. Ilmausta ‘kaiken maailman’ käytetään Kielitoimiston sanakirjan mukaan usein halventavasti merkityksessä ’kaikenlainen’. Se istuu myös tähän albumiin.

Kaiken maailman kehtolauluja on taidemusiikkia isolla Teellä. Kappaleet on sovitettu sinfoniaorkesterille eli tässä ei ole kyseessä rock-bändin kuorruttaminen tai maustaminen sinfonisilla elementeillä: mitään bändiä ei ole. Puolet albumin kappaleista on aiemmin julkaisemattomia ja loput poimintoja Alangon pitkän uran varrelta.

Maanisen tulkinnan ja korkeakulttuurin herkkien sävyjen liitto on kiehtova yhdistelmä, joskin esiintyjät heittävät nämäkin kyyhkyläiset jatkuvasti päälaelleen. Ihanan raaka Päivän uutinen menee aivan omissa sfääreissään ihon alle kuin onnistunut sometrollaus. Ajassa-aloituksessa Alanko puhuu ja räjäyttää filosofissurrealistisen tekstinsä kuulijan korviin, sinfoniaorkesteri soittaa rytmivetoisesti ja ilmeisesti samasta orkesterista koostuva kuoro laulaa luupilla loppukaneettia ihmisestä jumalan oksennuksena. Nimikappale on Alangon uran viimeisimmän 10 vuoden kirkkaimpia helmiä. Tätä varten tämä liitto on rakennettu.