Kelja: Kyllä maailma hieroo ja kirput kuppaa

Omakustanne

Laulaja/lauluntekijä Kelja on askarruttava tapaus. Joka toinen vuosi albumin julkaiseva artisti on onnistunut välttelemään kaikkia yleisempiä reittejä, kun folkahtavaa poprockia on työstetty periaatteessa ihan yksinkertaisin tempuin.

Uuden albumin ensimmäinen sinkku Kiertoradalla singahti yllättävänkin korkealle radalle, kun bändi artistin ympärillä pisti tuulemaan. Uudella levyllä on myös kymmenen muuta raitaa, mutta tällä erää sähköt onkin pistetty suurimmaksi osaksi pois päältä. Eikä siinä mitään, sillä pääosin akustisesti toteutetut äänimaisemoinnit pystyvät kyllä välittämään vähintäänkin riittävästi aatoksia. Sähköisempi ja bändisoittoa korosta sinkkuraita on viisaasti karkotettu ankkuripaikalle, sillä tyyliltään siivu ei sovi oikein muuallekaan.

Uuden ajan kummalisin airut lienee vanhoja sanontoja yksiin kehyksiin törkkivä Ei hinta hevosta korota, joka kiskaistaan maisemaan minimalistisilla soundeilla ja pitkälti a cappella -tyylillä. Vain hivenen enemmän soundillista lihaa rytmisten luidensa päälle on saanut Käytetty rakkaus, eikä Sattumalta tosissaan äidy juuri suuremmaksi numeroksi. Keljan käännös onkin pehmeydestään huolimatta jyrkkä, enkä oikein ole päässyt sinuiksi levyn kanssa.

Tekisi mieli todeta, että tällä erää vähemmän on vähemmän, mutta asia ei ole niin yksinkertainen. Jotain näissä kaikissa raidoissa on, vaikka muodot eivät tunnu toisinaan kohtaavan lainkaan tekstejä. Onko tuo kontrasti koko juonen ydin, vai enkö vain ymmärrä kaavasta nyt jotain osaa? Vai onko kaikki esillä, mutta en ainoastaan näe metsää puilta?

Keljan uusi albumi on samaan aikaan veikeän viihdyttävä ja turhauttavan omanlaisensa kummajainen, jonka järjestämälle kiertoajelulle en tunnu saavan omaa lippuani. No, Brad laittoi viestin ansaitsee paikkansa ja Tosielämäkin svengaa sen verran, että voin vain nostaa jalat pöydälle ja nauttia siitä mitä rajatun sisäänkäyntioikeuden suomalla lipullani saan.