MERTA: Minä

Playground Music

MERTA kuuluu niiden epäonnisten ryhmien joukkoon, joiden debyyttilevyt jäivät viime vuoden alussa kohonneen korona-aallon jalkoihin. Juuri ennen maan sulkeutumista ilmestynyt Kokonainen oli, ja on tietysti edelleen, tuhdisti potkiva rockmetallipaketti. Vaikka kohtalo heitti miinoja ja kapuloita rattaisiin, on yhtye saanut raivattua itselleen mukavasti tilaa ja näkyvyyttä.

Toisen albumin kohdalla kaavat ovat jo entuudestaan tuttuja ja pitkäsoittojen välissä ilmestyneet sinkut ovat pitäneet MERTAn nimen tehokkaasti esillä. Sinkuista etenkin vuoden takainen Insomnia on helppo nostaa uuden albumin yhdeksi kohokohdaksi, kun pinnan alla rätisevä jännite sysää kertojan hulluuden partaalle. Viime vuonna niin ikään jo sinkkuna eetteriin karannut Saarna edustaa myös jouhevinta ja toimivinta MERTAa, niinpä biisi on sijoitettu pitkäsoiton starttipaikalle. Muista sinkuista esiin kannattaa nostaa mielestäni etenkin Kipinä, joka saa lieskat nousemaan nopeasti ja korkealle.

Pitkäsoiton pitäisi olla muutakin kuin vain listaus sinkuista ja muutama uusi numero, mutta Minä jättää itsestään rahdun epämääräisen vaikutelman. Itse asiassa vain ankkuriksi sijoitettu Hiukkanen ylittää neljän minuutin haamurajan, mutta sisaruksiaan rauhallisempi ja seesteisempi numero laventaa juuri sopivasti spektriä loppumetreillä. Hieman samoissa sfääreissä sinkoilee Sun kanssasi, joka kaikesta vauhdistaan ja mäiskeestään huolimatta uskaltaa hetkittäin tipauttaa äänivallit lähemmäs tannerta.

Näitä hengähdystaukoja olisi mielestäni vain kaivattu edes pari lisää, jotta (vääränlainen) tukahtumisen tunne olisi vältetty tehokkaammin. Samalla tekstienkin syvyys, monipuolisuus ja teemat voisivat välittyä tehokkaammin, mutta nämä nyt ovat vain ajatuksia. Totuus on kuitenkin se, että olisin halunnut pitää tästä levystä enemmän nimenomaan albumina, enkä vain joitain kohokohtia tarjoavana sinkkukoosteena.

Minä on äänekäs, energinen ja räiskyvä pitkäsoitto, jolla suunnaton energiavirta uhkaa jo kääntyä tekijöitään vastaan. Vauhti on positiivinen asia, energisyys myös, mutta tässä kyydissä uhkaa vain iskeä vauhtisokeus. Toki väkeviä vääntöjä ja kipakoita rockmetallivyörytyksiä kelpaa kuunnella, mutta nyt ryhmän ympärilleen rakentama sapluuna uhkaa muuttua puristavaksi vanteeksi.