The Convenience: Accelerator

Winspear

Onko joku kaivanut Princen esiin? Ei, sehän on vain samoilla suunnilla operoiva New Orleansin The Convenience, joka on sama asia kuin Nick Corson ja Duncan Troast. Olen sangen tietoinen siitä, että kuningas on poissa ja prinssikin siirtyi ajasta ikuisuuteen. Näiltä osin estradi on avoin uusille tekijöille, mutta toisinaan nämä ’kunnianosoitukset’ haiskahtavat epäilyttävästi haudanryöstöiltä.

Otetaan asiat kuitenkin sellaisina kuin ne ovat. Nyt on siis tarjolla princemaisen funkahtavaa ja häpeilemättömän svengaavaa kasaripoppia, jossa synat ja koskettimet ovat yhtä merkityksellisiä kuin pumppaava basso ja napakasti kurissa pidetty sähkökitara. Onhan tällä kaavalla tehty melkoinen läjä populaarikulttuurin merkkiteoksia, eikä The Convenience ole heikoimmasta päästä yrittäjiä.

Esikoisalbumia onkin pohjustettu pieteetillä ja mainio sinkkusarja saa avata albumin. Accelerator (Pts I II on täyttä asiaa bilerintamalla, kun taas Kiss Me In Heaven osaa tuoda Talking Headsin raikkauden princemaiseen ympäristöön mitä näyttävimmin. Hieman myöhemmin Fake Roses saa huojuvan synasoundin palvelemaan puolestaan itseään, tosin siivu pistetään harmillisesti pakettiin jo kahden ja puolen minuutin jälkeen, eli juuri kun bilekengistä alkaa vasta nousemaan lupaavasti sauhu.

Kyllä tämä toimii tavallaan ja tasollaan, pop-koukut ovat terässä ja kaikki kulkee kuten pitääkin, mutta rintama em. sinkkujen takana on todella ohut ja haperoinen. Siksipä ’vain’ kolme tähteä ja hyväksyvä hymähdys pienten epäilysten kera.