Dino Mansik: Et koskaan oo yksin

Drink Tonight

Onko siitä tosiaan kulunut jo lähes kaksi ja puoli vuotta, kun Dino Mansik palasi takaisin musiikilliseen elämääni Taivaalta on tähdet kadonneet -sinkullaan? Viime jouluna ihastelin puolestaan Toivon ettet sä koskaan kuole -sinkun haurasta rakkaudentunnustusta, joka pysäytti riisutulla suoruudellaan. Kuulas ja tunteilla ladattu pop-biisi ennakoi tuolloin tulevaa debyyttialbumia, mutta pitkäsoittoa saatiin odottaa lopulta aina vuoden 2021 lokakuulle asti.

Et koskaan oo yksin -esikoiskiekko onkin sitten panoksia nokittaen peräti tuplalevy, jolla yhtye samalla kerää yhteen kaikki julkaisemansa sinkut vuodesta 2017 eteenpäin. Luvut ovat tietysti vain lukuja, mutta Dino Mansik on ehtinyt pistää ulos peräti yhdeksän sinkkua, joiden seurana kuullaan nyt yhdeksän muuta kappaletta. Näin kokonaisannos on huimat 18 raitaa ja mittaakin tällä kaikelle kertyy lähemmäs tunti.

Koin kiistatta lievää rimakauhua, kun lähdin purkamaan tuplan antia. Dino Mansik kun osaa latoa jo yksittäiseen biisiin sellaisia määriä tunteita, soundeja, välähdyksiä ja ajatuksia, että heikompaa saattaa hirvittää moinen kyyti. Eikä dreampop-duo tarvitse mitään massiivisia äänivalleja ja elektronisia sinfoniamessuja visioidensa välittämiseen, vaan lähes kaikki tehdään pienin ottein, vähin elein ja harkiten kudotuin äänimaisemin. Olen hitaasti tullut siihen johtopäätelmään, että juuri tuo pienuus, varovainen herkkyys ja melodioita kunnioittava lempeys tekevätkin levystä juuri niin murskaavan mahtavan.

Tuplan ensimmäinen levy on huimaavaa sinkkuvyörytystä, kun lähinnä pitkänä introna toimivan Pragma, Ludus raidan jälkeen kuullaan yhdessä ketjussa ensin fuusio, I LOV U sekä Iso ja tuntematon. Autotunetetut vokaalit, virtaviivaiset synasoundit ja terävät pop-koukut – eihän tässä mitään uutta ja erilaista tehdä, mutta eipä mitään jää kaipaamaankaan, kun kappalemateriaalin taso on näin huiman korkeaa. Dino Mansik osaa muuttaa rakkaustarinan arjen ihmeeksi, hormonien hyrräyksen mikrokosmoksen myrskyksi, eikä mikään ole merkityksetöntä. Soundillinen rohkeus sekä kyky rikkoa ns. sääntöjä toimii myös duon eduksi, kun asioita skaalataan ja taivaanrantoja maalataan.

Sinkkuketju jatkuu tämänkin jälkeen, mutta ensimmäisen levyn loppuun ja seuraavan levyn alkuun sijoitetut ’uudet biisit’ nostavat kokonaisuuden arvoa mielestäni huomattavasti enemmän. Mindfuck (EHEYDY) painostaa ahdetuilla soundeillaan ja auts on juuri sopiva välisoitto kahden tarinan välimaastossa, joista Se muuttaa suuntaa kasvaa yllättävänkin merkittäväksi osaseksi. Jälkimmäisellä levyllä sama kaava jatkuu, eli sinkkuja on niputettu keskiharjanteeksi, joiden ympärillä on tilaa aavistuksen kokeellisemmille raidoille.

Et koskaan oo yksin -tuplalevy on mittava tapaus, useammallakin eri tasolla ja mittarilla. Se summaa bändin modernin ajan, tuo lämpöä keskelle pimeintä vuodenaikaa ja vaikuttaa hohtavan säteitään vielä pitkään tulevaisuuteen. Duon tyyliin ja tekotapoihin saattaa ottaa hetken aikaa totuttautua, mutta en voi kuin suositella lähestymään kaksikon luomaa musiikkia. Aina on tilaa rakkaudelle, kauneudelle ja rauhallisemmille soundeille.